Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Mynämäessä aloitetaan keväällä puistokummitoiminta

Mynämäessä käynnistetään tulevana keväänä puistokummitoiminta. Sen myötä puuutarhatöistä kiinnostuneet kuntalaiset pääsevät hoitamaan kunnan puistoja tai niiden osia. Alueeksi soveltuu esimerkiksi lähimetsä, puisto tai niitty, kunhan se on kunnan omistamalla maalla. Tekninen lautakunta päätti toiminnan käynnistämisestä joulukuun kokouksessaan. – Mynämäessä on innokkaita puutarhaharrastajia, joilla ei esimerkiksi ole omaa puutarhaa, ja näin voidaan sopia heille hoidettavaksi jokin alue. Ja tottakai on myös kunnan etu, että paikat pysyvät siistinä, kertoo Mynämäen tekninen johtaja Vesa-Matti Eura , jolla on vastaavasta toiminnasta kokemusta työvuosiltaan Raision kaupungilla. Puistokummitoiminnan ideana on osallistaa ja aktivoida kuntalaisia yhteisten alueiden kunnossapitoon. Tavanomaisesta talkootoiminnasta se eroaa siinä, että toiminta on jatkuvaa. Puistokummiksi sitoutuvat voi itse päättää omasta tavastaan osallistua, ja vastaavat toiminnan järjestämisestä. Puistokummin kanssa laaditaan yksilöllinen hoitosuunnitelma, ja kunta auttaa roskien pois viemisessä, lainaa työvälineitä sekä tarvittaessa ohjaa työntekoa.   Raisiossa on puistokummitoimintaa ollut vuodesta 2015. Puistokummille mahdollisiksi työtehtäviksi on siellä lueteltu muun muassa roskien siivoaminen, kitkeminen, haravointi sekä kesäkukkien tai pensaiden hoitaminen. Ohjatusti Raision puistokummit voivat myös istuttaa kasveja, leikata pensaita ja auttaa metsien risusavotassa.