Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Joulu on rakkauden juhla

Joulu. Se aika vuodesta kun ihmisillä on aikaa pysähtyä ja antaa aikaa toinen toisilleen. Rakkautta riittää läheisille ja jopa tuntemattomillekin. Joulu saisi minun puolestani olla joka päivä. Ei siis se muovikrääsäily ja kulutushysteria vaan ne kaikki rakkauden ja toisesta välittämisen mausteet. Tuo hyvän tahdon juhla muuttaa ajan saatossa muotoaan. Joillekin se on vain yksi tavallinen päivä vuodessa, toiselle vuoden kohokohta. Jokainen toteuttakoon tavallaan ja omaan elämäänsä soveltaen. Toisaalla juhlistetaan pienokaisen syntymää, toisaalla jätetään lopullisia jäähyväisiä. Elämän kirjo on läsnä myös ja erityisesti jouluna. Pienokaisen syntymä muistuttaa meitä siitä, että pieni lapsi on kahden aikuisen rakkaudesta syntynyt suurin ja voimaannuttavin, tunteista versonnut lahja. Kuolinvuoteen äärellä puolestaan elätellään toivoa siitä, että tämä ei ollut tässä vaan tuonnempana odottaa jotain muuta, jotain parempaa. Kuusen alle ilmestyvät paketit ovat jouluinen muotoseikka, mutta eivät sen perimmäinen tarkoitus. Joulusta on valitettavasti tullut pakkosuorittamisen puuhajuhla. Kaiken pitää olla täydellistä, kaiken pitää onnistua ja odotukset ovat korkealla. Sen sijaan, että puolipimeään pirttiin sullottauduttaisiin rakkaimpien kesken nauttimaan sitä mitä kaapissa sattuu olemaan, laitetaankin visat vinkumaan ja pyritään hankkimaan kaikille kaikkea, yli varojen ja yli odotusten. Kaikkea pitää olla ja kaikkea pitää saada, yllin kyllin. Kuusen koristeet pitää asetella valkoiseen kuuseen sävy sävyyn eikä pakettien arvossakaan sovi nirsoilla. Antamisen ilo on vaihtunut näyttämisen haluun, ja somekuvilla täydellisin onnikin täydentyy kaiken kansan katseltavaksi ja kadehdittavaksi. Joulun jälkeen asetutaan arkeen. Anopilta saatu väärän värinen villapaita joutaa vaatekeräykseen ja suklaakonvehtirasioilla kyllästetyt kahvipöydät vaihtuvat pizzahuuruihin. Tilin saldo lupailee joksikin aikaa kalapuikkoja  ja makaronijauhelihaherkkuja. Mutta on se sen arvoista. Onnistunut lahja nostattaa hymyn huulille vielä uuden vuoden jälkeenkin ja vanhalta ystävältä saatu yllättävä puhelu lämmittää yhtä suuresti kuin käsin kirjoitettu postikortti. Mutta mikään ei himmennä aidon läsnäolon ja yhdessäolon voimaa. Se kun nähdään ja halataan, on aikaa vaihtaa kuulumiset ja olla oikeasti toiselle olemassa. Joulun jälkeen kaikki taas muuttuu. Kiireinen arki saapuu aikatauluineen vaatimaan veronsa. Ystävien kanssa vaihdetaan kuulumiset lähinnä hymiöillä whatsapissa ja työpaikoilla hyasinttikiitokset vaihtuvat tehokkuuskaavakkeisiin. Surullista. Joulun tuntua voisi olla enemmän. Itselleni joulu syntyy pikkuhiljaa pitkin vuotta, ihmisistä ympärilläni. Rakkaalle ystävälle löytyy alekopasta jotakin hänen näköistään, kirpputorilla jonkun toisen roska näyttää itselleni tärkeän ihmisen aarteelta. Muropaketeista loihditaan joulukortteja ja vanhojen kynttilöiden jämistä tehdään tulevien joulujen valon lähteitä.  Kuusi saa olla niin rönsyilevä kuin lapset haluavat, ja jouluverhot ja pöytäliina ristiriidassa keskenään. Lasten hymy, lasten juhla ja mahdollisuus antaa lasten itsensä ideoida siitä itsensä näköinen. Tunnelma on tärkein, ei se miltä kuvakulmat näyttävät ulospäin. Muistot sydämessä, ne elävät vielä silloinkin kun minua ei enää ole. Joulu on rakkauden juhlaa, niin maan päällä kuin pilven reunallakin. Hyvää, itsesi näköistä joulua.   Päivi Jalo