Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Aatu toimittaa laatuhiekkaa

Talven liukkaat ovat tulossa, ja silloin pitää kotona ovenpielessä olla kuivaa hiekoitushiekkaa, mieluiten kätevässä purkissa, josta sen voi helposti ripotella liukkaille rappusille. Eikä lainkaan huonompi ajatus sekään, että auton takakontissa olisi aina mukana hiekkapurkki. Tähän markkinarakoon iskee mietoislainen 10-vuotias Aatu Pulmuranta , joka myi maitopurkkeihin pakattua tasalaatuista hiekotushiekkaa lauantaina Mietoisten maamiesseurantalolla Hyvän mielen joulumarkkinoilla. Purkin ympärillä olevassa etiketissä on käyttöohjeet, ja asiakkaat saivat mukaansa myös Aatun laatuhiekan komean käyntikortin mahdollista tulevaa hiekkatarvetta varten.   Nuoren miehen yritystoiminta sai alkunsa, kun hän kolmisen vuotta sitten ryhtyi myymään hiekkaa sukulaisille ja kummeille. Hiekkaa hän seuloi kodin vieressä olevasta rinteestä, ja kuivatti ja purkitti sen autotallissa. Nyt apuna on myös koulukaveri Markus Lehtonen . – Viime vuonna käsityötunnilla keksittiin, että Markus tulee tähän työmieheksi, ja nyt on yhdessä kehitelty tätä, Aatu kertoo. Kiireapulaisen tittelillä on mukana isä Juha Pulmuranta , ja avustamassa on tarpeen mukaan myös Aatun 5-vuotias pikkuveli Iivo . Yksi sysäys myydä hiekkaa perhepiiriä laajemmalle asiakaskunnalle tuli, kun kiireapulainen sai puhelun vieraasta numerosta. – Turusta soitti joku vieras nainen, ja tilasi kymmenen purkkia. Vähän ihmettelin, että mistä hän oli numeron saanut, kunnes selvisi että Aatun isotäti, joka oli aiemmin ostanut muutaman purkin, asuu hänen naapurissaan, Juha kertoo. Pyheen kesätorillakin viime kesänä tuli joku kyselemään, että onkos laatuhiekkaa saatavissa. Hyvän vastaanoton se sai myös maamiesseurantalon joulumarkkinoilla. – Tosi kannustavaa palautetta on tullut. On kehuttu, että hyvä idea alkaa myydä tällaista, Aatu kertoo. Purkkeja meni myös kaupaksi, ja myyntituloillekin pojilla on jo selvä suunnitelma: – Aion laittaa rahaa säästöön ja ostan sitten 15-vuotiaana mönkijän, Aatu kertoo, ja Markus nyökkää vieressä samankaltaisten suunnitelmien merkiksi.   Nykyiset korkilliset maitopurkit soveltuvat hiekan säilytykseen ja levitykseen mainiosti, etenkin kun hiekka on sopivan karkeaa, jolloin se tulee helposti purkista ulos. Aatun hiekka on juuri sellaista, eivätkä asiakkaat joutuneet hiekkaa sokkona ostamaan, vaan myyntipöydällä olevasta laatikosta sai kokeilla hiekan laatua. Vinkkinä muistutettiin, että hiekkapurkki on kiva jouluvieminenkin. Tulevana lauantaina pojilla on tarkoitus mennä vielä myymään Pyheen kylätorin joulutorille.