Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Mynämäen seurakunnan budjetissa pieni alijäämä

Mynämäen seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi keskiviikon kokouksessaan ensi vuoden talousarvion, jossa on alijäämää noin 20 000 euroa. Seurakunnan verotulokertymän on ensi vuonna arvioitu laskevan 87 000 euroa eli 5,3 prosenttia vuoden 2019 budjetin tasosta. Talouspäällikkö Leena Elias kertoo seurakunnan keskittyvän investoinneissa lähivuodet ensisijaisesti kirkkoihin ja niiden säilymisen kannalta välttämättömimpiin korjauksiin. Suurin on Mynämäen kirkon paanukaton korjaus, jonka kustannukset jaksottuvat usealle vuodelle. Vuosien 2020–22 kustannukset ovat 936 000 euroa. Paanuja, nauloja ja tervaa valmistetaan parhaillaan, ja vanhan katon purku ja uuden rakentaminen ajoittuvat vuoteen 2022. Seurakunnassa on kirkkoneuvoston aiemmalla päätöksellä päätetty ensi vuoden aikana saattaa kiinteistökartoitus valmiiksi ja ryhtyä valmistelemaan osasta kiinteistöistä luopumista. Kattoremontin lisäksi budjetti sisältää vain muutamia pienempiä investointeja. Karjalan kirkon urut peruskorjataan 10 000 eurolla, virsikirjoja hankitaan 9000 eurolla ja Mietoisten hautausmaalle lumilinko 5500 eurolla. Uusien virsikirjojen tarve liittyy siihen, että kun virsiä on tullut lisää, vanhojen virsikirjojen ohessa on käytetty lisävihkoja. Nyt hankitaan kirjat, joissa kaikki ovat yksissä kansissa. Lisävihotkaan eivät mene hukkaan, vaan ne siirretään seurakuntakodeille. Kirkkovaltuusto hyväksyi myös toimintasuunnitelman. – Ensi vuonna toiminnassa näkyy esimerkiksi päiväkerhon 50-vuotisjuhlavuosi, ja nuorisotyöhön on varattu määräraha, jolla voidaan järjestää keväällä koulujen päättyessä nuorisotapahtuma. Alakouluikäisten Iltapäivähelmikset -toiminnassa on kävijämäärä kasvanut, ja määrärahoissa on nyt varauduttu toiminnan lisääntymiseen, Leena Elias kertoo.   Seurakunnassa on ollut myynnissä vanha Lemmin rukoushuone, josta on saatu kaksi tarjousta. Kirkkovaltuuston kokouksessa Jouni Syrén esitti Salla Suomisen kannattamana, että asia palautetaan kirkkoneuvoston valmisteluun ja rukoushuone uudelleen myyntiin. Kirkkovaltuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti. Ostotarjoukset olivat suuruudeltaan 11 000 ja 13 200 euroa. Ne eivät ole vertailukelpoisia, koska kumpaankin tarjoukseen liittyi erilaiset ehdot.   Kirkkovaltuusto hyväksyi hautapaikkamaksut ensi vuodeksi samansuuruisina kuin ne ovat nyt. Luottamushenkilöiden palkkioihin hyväksyttiin pieniä muutoksia. Kirkkoneuvoston jäsenten palkkio nostettiin 31 eurosta 35 euroon, ja johtokuntien sekä työryhmien jäsenten palkkiot laskettiin 31 eurosta 21 euroon.