Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Nousiaisten talousohjelma venyi pitkäksi listaksi – Kaikki kohdat tulevat erikseen päätettäviksi

Nousiaisten valtuuston hyväksymään kunnan talouden tasapainottamisohjelmaan on kirjattu pitkä lista toimenpiteitä vuosiksi 2020–2023. Tavoitteena on saada kunnan kustannusrakenteeseen sellaisia muutoksia, että Nousiainen voi säilyä itsenäisenä kuntana ja välttyä kriisikuntamenettelyltä tulevina vuosina. – Toimenpiteitä tarvitaan. Ohjelman kaikki kohdat tulevat kuitenkin erikseen päätöksentekoon, kunnanjohtaja Teemu Heinonen huomautti. Vaikka kyse ei ole pelkästään säästöohjelmasta, kunta tähtää kuitenkin siihen, että vuoteen 2023 mennessä kasaan saadaan 1,5 miljoonan euron käyttötalouden vuosittaiset säästöt. Lisäksi tavoitteena on pitää vuosikate positiivisena. Tasapainottamisohjelmassa on tukku kertaluonteisia toimenpiteitä. Niitä ovat kunnan omistamien asuntojen myynti Vuorenpäästä, Pikisaaren virkistysalueen myynti, harkinnanvaraisen valtionosuuden haku, kunnan omistamien peltomaiden myynti ja Finda-osakkeiden myynti. Arvioitu lisätulo on yhteensä 639 000 euroa. Toistuvia lisätuloja muodostuisi nostamalla tuloveroprosentti 21,50:stä 22,00:aan ja vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50:stä 0,60:een. Veroruuvin kiristäminen paisuttaisi kunnan kassaa arviolta 467 000 euroa vuodessa. Esiopetuksen keskittämisestä saatava säästö nousisi ensi vuoden 30 000 eurosta 90 000 euroon vuonna 2022. Suurten toistuvien toimien lisäksi ohjelmaan on listattu keskisuuria lisätulo- ja säästökohteita. Palkkavapaamallin käyttöönotto, yleisen kiinteistöveron korotus, kuntamarkkinoinnin määrärahojen alentaminen, opettajien tuntikehysleikkaus ja metsähakkuiden lisääminen toisivat arviolta taloushelpotusta 116 000 euroa vuodessa. Pienten toimenpiteiden luettelo venyy pitkäksi: ohjelmassa on mainittu liikunta- ja kulttuuriavustusten pienentäminen, viranhaltijoiden kokouspalkkioiden alentaminen, luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden pituuskorotuksista luopuminen, valtuuston ja lautakuntien koon pienentäminen, muiden asuinrakennusten ja rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveron korottaminen, vakuutusten kilpailuttaminen, lehtitilauksista luopuminen, kunnalliskalentereista luopuminen, ansiomitaleiden hakemisesta luopuminen, siirtyminen enemmän sähköiseen tiedottamiseen, tietosuojavastaavan tehtävän järjestäminen, henkilöstöeduista karsiminen, vauvarahasta luopuminen, Turun kauppakamarin jäsenyydestä luopuminen, Pikisaaren hoidosta luopuminen, kuntosalikorttien hinnan korottaminen, rakennuslupataksojen korottaminen sekä teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan yhdistäminen. Pienten kohteiden vuosivaikutus olisi yhteensä noin 79 000 euroa. Euromääräisten toimenpiteiden lisäksi ohjelmassa on tulevia periaatelinjauksia. Kouluverkkoa on tarkoitus tiivistää, jollei oppilasmäärissä tapahdu merkittäviä muutoksia. Lisäksi tarkastellaan päiväkotien määrän vähentämistä kahteen. Selvittelyyn tulee myös siivouspalveluiden, ruokahuollon ja kiinteistöhoidon ulkoistaminen. Kunnan omakotitonttien myyntiä pyritään nopeuttamaan hyödyntämällä tonttihuutokauppoja ja tonttikampanjoita. Myös kaavoitetut rivitalotontit ja taksiasemahuoneisto asetetaan yleiseen myyntiin tai myydään huutokaupalla. Nousiainen on valmis selvittämään vesilaitosten ja teknisten toimien yhdistämistä tai yhteistyön tiivistämistä naapurikuntien kanssa. Henkilömitoitusta tarkastellaan vuosittain vuodesta 2021 alkaen. Tarkastelu koskee koko kuntaorganisaatiota. Lisäksi Moisiokodin laitoshoitopaikoista pyritään luopumaan perusturvakuntayhtymä Akselin ikäpoliittisen ohjelman mukaisesti vuosina 2020–2023. Tilat muutetaan tehostettuun palveluasumiseen tai myydään yksityiselle palveluntuottajalle. Valtuustossa tasapainotusohjelmasta käytiin kaksi äänestystä. Pasi Tasasen (kesk.) esitys ohjelman tiivistämisestä vuosiksi 2021–2022 kaatui äänin 16–11. Juha Vyyryläisen (kesk.) ehdotus sivistysjohtajan ja yhtenäiskoulun rehtorin virkojen yhdistämisestä kukistui numeroin 18–9. Kokouksen päätteeksi Satu Anttila (sin.) teki virkojen yhdistämisestä valtuustoaloitteen, joka kertyi kahdeksan allekirjoitusta.