Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

U:gissa odotetaan uutta kirkkoherraa – Valtuusto hyväksyi talousarvion, joka revitään auki heti alkuvuodesta

Nousiaisista Uuteenkaupunkiin kirkkoherraksi siirtyvä Juhana Markkula ei pääse helpolla uudessa tehtävässään. Piispa Kaarlo Kalliala asettaa Markkulan kirkkoherran virkaan sunnuntaina 26. tammikuuta. Jo heti tammikuussa Markkulan pitäisi ottaa jo kantaa, miten Uudenkaupungin seurakunnan taloutta lähdetään tasapainottamaan. Uudenkaupungin seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi tiistai-iltana ensi vuodelle talousarvion, joka ei tyydytä edes sen laatijaa: – Lähtökohtana oli tehdä nollatulos, mutta aika pian tuli näytetyksi, ettei se ole mahdollista. Talousarvio päättyy 199 000 euron alijäämään. Talousarvio joudutaan avaamaan uudestaan heti tammikuussa uuden kirkkoherran johdolla, talouspäällikkö Tuija Lankinen totesi valtuustolle. Lankinen sanoo, että hän laati talousarvion ensi vuodelle niin ajatellen, että uudella kirkkoherralla pitää olla mahdollisuus vaikuttaa sen sisältöön. Paineita taloudenpidossa on: henkilöstökulut kasvavat, varsinaisia investointeja ei tehdä, kiinteistöjen kunnossapitoon on varattu vain 40 000 euroa, mikä on todella vähän. – Seurakunnalla on 14 isoa rakennusta, muun muassa kuusi kirkkoa ja viisi seurakuntakeskusta. Kaikkiaan erilaisia rakennuksia on 28. – Se tarkoittaa, että rahaa per rakennus on vain 1 500 euroa. Täytyy toivoa, ettei mitään vesivahinkoja tule, Lankinen sanoi.   Uudenkaupungin seurakunnan jäsenmäärä on tämän vuoden lopussa 360 henkilöä pienempi kuin vuosi sitten. – Kymmenen vuoden aikana jäsenkehitys on ollut alaspäin koko ajan. Ei ole näkyvissä, että tilanne muuttuisi, Lankinen summasi. Lankisen mukaan verotulot eivät ole kuitenkaan pudonneet samassa tahdissa. Tänä vuonna verotuloja odotetaan 2 800 000 –  2 850 000 euroa. – Se tässä onkin suuri kysymys, alkaako jäsenkato heijastua myös verotuloihin. Jos palkankorotuksia tulee kautta linjan, niin ehkä ei, Lankinen pohti. Seurakunnassa on tehty jo viime vuosina supistuksia talouden tasapainottamiseksi. Esimerkiksi henkilöstöä on vähennetty viidellä työntekijällä verrattuna vuoteen 2016. Palkkasumma on 140 000 euroa pienempi. Kiinteistöjä on myyty ja puukauppoja tehty, mutta se tie alkaa olla Lankisen mukaan käytetty.   Kirkkovaltuustossa keskustelu talousarviosta lähti liikkeelle nihkeästi. Tunnelma oli lähinnä odottava. Illan rohkeimman puheenvuoron käytti vt. kirkkoherra Jukka Kekki , joka totesi, että seurakunnan toimintakulut pitäisi pystyä kattamaan verotuloilla ja ehdotti veroprosentin nostamista 1,75:een. – Se on seurakunnissa hyvin yleinen ja toisi selvästi lisää verotuloja. Jos joku sen vuoksi eroaisi kirkosta, hän saattaisi erota muutenkin. Uskoisin, että kokonaisvaikutus talouteen olisi kuitenkin positiivinen. Timo Räsänen toivoi, että Uudenkaupungin seurakunnassa ja koko kirkossa perehdyttäisiin talouden heikentymisen juurisyyhyn eli jäsenkatoon. – Jäsenkato pitäisi saada pysähtymään. Pitäisi löytää uutta sisältöä seurakuntiin. Myös Matti Ankelo piti jäsenkatoa todella huolestuttavana. Hän toivoi, että syitä selviteltäisiin enemmän. Lankinen huomautti tähän, että eroamiset eivät ole Uudessakaupungissa jäsenkadon syynä. Seurakunnassa on ollut tänä vuonna kuolleita 152, kastettuja 51, seurakunnasta eronneita 86. – Tämä ei ole vain Uudenkaupungin asia, vaan yhteiskunnallinen ilmiö, että ikäluokat pienenevät. Uudenkaupungin asukkaista noin 70 prosenttia kuuluu seurakuntaan.   Vakan alueen seurakuntien veroprosentit vuonna 2019: Kustavi 1,85, Laitila 1,60, Masku 1,60, Mynämäki 1,75, Naantali 1,35, Nousiainen 1,55, Taivassalo 1,75, Uusikaupunki 1,50 ja Vehmaa 1,85.