Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Tulenarkoja hiekkaleikkejä

Uudessakaupungissa pohditaan parhaillaan, että kuka on kenen kaveri ja kuka puhui ja kenen selän takana ja mitä ja missä. Hiekkalaatikolla leikitään ja hiekkaa heitetään kaverin silmille. Kaveriporukka on jakautunut kivoihin ja tyhmiin kavereihin. Tilanne on ollut tulenarka jo pidempään ja näin metsäpalovaaran alla tuli roihahti liekkeihin Uudessakaupungissa. Kokoomus ja keskusta leikkivät keskenään ja kavereina on muutama vasemmiston riveistä kauas oikealle hetkeksi karannut apuri. Perussuomalaiset ja kristillinen ovat mukana. Jälkimmäinen tosin vain hetken. Hiekkalaatikon toisella reunalla kavereitaan kaipaavat Pro Uki ja demarit. Nyt tuntuvat riitelevän sekä ihmiset että asiat. Viime vaalien jälkeen syntyi kaupungissa niukasti yli puolet valtuuston paikoista saanut Pro Ukin, Vasemmistoliiton, SDP:n ja kristillisten koalitio, joka rakoilee nyt. Yhteistä kaikille puolueille ja yhdistelmille on nyt se, että samaan Uudenkaupungin kokoiseen hiekkalaatikkoon ei tunnuta mahtuvan. Toukokuun alussa joukko tarmokkaita keski-ikäisiä ja keskiäkäisiä uusikaupunkilaisia toimitti hallitukselle aloitteen, jonka oli allekirjoittanut 22 kaupunginvaltuutettua. Puhun tietenkin aloitteesta, jolla esitettiin tilapäistä valiokuntaa, jonka tarkoitus oli mitata, että nauttivatko kaupunginjohtaja Atso Vainio sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajisto eli tässä tapauksessa Heikki Wala, kaupunginvaltuuston luottamusta. Aloitteen allekirjoittivat kaikki keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien valtuutetut sekä kaksi vasemmistoliiton valtuutettua. Tiistain kaupunginvaltuustossa kuitenkin päätettiin, että valiokuntaa ei aseteta, päätös syntyi äänin 23–20. On totta, että suurten asioiden läpiviemiseen on hallitus- ja valtuustohimmelissä mennyt oletettua enemmän aikaa, mutta olisiko taustalla mahdollisesti myös jokin muu syy kuin kaupungin ylimmän viranhaltijan väitetty epäpätevyys? Kalvavatko vanhat kaunat ja oletetut varpaille astumiset yhä niin pahasti, että mustamaalataan kaupungin imagoa valtakunnantasolla? Olisiko peiliin katsomisen paikka myös valtuutetuilla, jotka ovat hallituksessa tätä mieltä ja valtuustossa toista mieltä. Äänet muuttuvat viikossa ja yhtäkkiä sovittuna pidetty asia on muuttunut aivan päinvastaiseksi. Puun ja kuoren välissä on tunnetusti melko ahdasta. Päätökset tehdään yhden äänen erolla. Kaupunginjohtajakaan ei voi runnoa päätöksiä läpi, jos ne kerta toisensa jälkeen palautetaan tai jätetään pöydälle. Nykyinen hallituksen puheenjohtajan vaihtuu sovitusti jo ensi vuonna. Paikallislehden toimittajan näkökulmasta on yhdentekevää, kuka kaupungin, valtuuston tai hallituksen puheenjohtajan nuijaa kopauttaa, kunhan keskusteluyhteys toimii myös jatkossa mediaan päin. Paikkakunnan hetkellisenä paluumuuttajana toivoisin kuitenkin, että äänestäjien toiveita kuunneltaisiin ja demokratiaa kunnioitettaisiin, koska kaupunkilaisiahan valtuutetut edustavat kaupunkilaisten antamalla mandaatilla. Nykyinen paletti on yksinkertaisesti saatava toimimaan, omin voimin tai voimia ulkopuolelta ostamalla. Lillukan varsien taittelussa kaupungissa sössittiin jo vuokra-asuntotuotannon aloittaminen, viestinnän hoitaminen ja sairaalakin ehti homehtua. Jos kuitenkin hoidettaisiin tämä käsillä oleva paikallinen hallitusongelma aikuisten tavoin. Keskustelemalla. Vaikka sitten hiekkalaatikon reunalla. Palkatkaa vaikka konsultti hoitamaan tätäkin ongelmaa, niitäkään rahoja ei varmasti tarvita missään muualla. Toivotan työrauhaa kaikille ja uuden luottamuksen rakentamiseen tarvittavaa avointa asennetta. Aloittakaa vaikka tervehtimällä omaa vierustoverianne. Ei se naapurikaan pure, jos et ensin lyö sitä lapiolla.