Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Bullsin taistelu taipui tappioksi

Salibandy UHV Bulls 4 FoSu 6 Salibandyn kakkosdivisioonassa kauden vahvasti aloittanut UHV Bulls kärsi torstaina tappion sarjassa toisena olevan Forssan Suuppareiden viedessä pisteet Vehmaalta maalein 4–6. Tappiosta huolimatta kotijoukkue voi pitää päänsä pystyssä. Vaikean jakson jälkeen joukkueen peli-ilme oli raikas. Kokoonpanohuolien vuoksi peräti neljän ottelun tappioputkeen luisunut härkälauma laittoi kotiottelussaan forssalaiset koville. Peli pysyi tasaisena aina päätöserään asti, jolloin vierailijat nykäisivät ratkaisevaksi muodostuneen kolmen maalin johtoaseman. Maalinteon aloitti Bulls Eemil Isolaurin viedessä kotijoukkueen johtoon avauserän puolivälissä. Forssalaiset nousivat johtoasemaan erän lopulla iskien kaksi ylivoimaosumaa Juuso Lehtosen viiden minuutin rangaistuksen aikana. Ville Laurilan 2–2-tasoitus ajassa jäi lyhytikäiseksi FoSun onnistuttua ylivoimalla vain kaksi minuuttia myöhemmin. Vieraiden ylivoima oli vireessä joukkueen tehdessä kolme osumaa kahden ylivoiman aikana. Osuma oli harmillinen, sillä vain hetkeä aiemmin Bullsin Eero Holanne, Miro Marttila ja Ville Laurila viettivät alivoimaisena näyttävästi pitkän tovin FoSu-maalin takana. Kolmikko olisi ansainnut uurastukseen palkinnon, mutta vieraiden Kalle Laukkanen ryösti kunnian seuraavassa vaihdossa laukomalla osumallaan. Päätöserässä Bulls haki tasoitusta rohkeammin, mutta se kääntyi torstai-illassa joukkuetta vastaan. Juuso Lehtonen ja Lari Lahti onnistuivat maalinteossa, mutta vieraat pitivät pintansa ja tehtailivat päätöserässä voittoon tarvittavat lisäosumat. – Pystyimme vastaamaan tosi hyvin heille. Olemme olleet perinteisesti vaikeuksissa heitä vastaan, joten kokeilimme hieman erilaista pelityyliä. Peli-ilmeemme oli todella hyvä, Bulls-luotsi Tino Laine sanoi. Laineen mukaan FoSun kova paine hyökkäyspäässä on aiheuttanut joukkueelle harmia edelliskausina. Nyt Bulls onnistui pääsemään paineen alta ja avauspeli toimi. Hyvät otteet luovat uskoa parempaan, eikä paniikkinappulaa ole syytä painaa. – Nyt oli taas kokoonpano paremmin kasassa. Peli oli hyvä, mutta harmittavasti vastuskin oli parhaasta päästä. Bulls pelaa viimeisen ottelunsa ennen joulutaukoa perjantaina, jolloin Vehmaalle saapuu tasapisteissä Bullsin alapuolella sarjataulukossa yhdeksäntenä oleva Ruoska.