Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Lainsäädännöllä ratkaisu punkkiongelmaan

Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa puutiaisia eli punkkeja on torjuttu Permetriini-nimisellä kemikaalilla. Permetriini hyväksyttiin EU:ssa 2014 ja Suomessa 2016. Sen laajamittaista käyttöä punkkeja vastaan ei kuitenkaan Suomessa hyväksytä, vaikka ainetta käytetään ulkoiluvaatteissa hyttysten torjuntaan. Aasiassa Permetriinistä on pitkät kokemukset malariahyttysten ehkäisyssä. Suomenkin tulisi harkita kantansa uudelleen. Turun saariston punkkikanta on moninkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä. Kanta leviää muualle Varsinais-Suomeen ja yhä kauemmas pohjoiseen. Vielä 1900-luvun alkupuolella punkit olivat yleisiä, koska lehmät laidunsivat metsissä, mutta 1950-luvulta alkaen kanta romahti viljelykäytäntöjen kehittyessä. Nyt punkkeja levittävät vieraslajeina tuodut hirvieläimet, vaikka niiden veressä on myös vasta-aineita borreliabakteeriin. Suomessa punkkiongelmaan varaudutaan lähinnä rokotteilla puutiaisaivotulehdusta vastaan. Kalliit rokotteet eivät toimi ratkaisuna punkkien leviämiseen, vaikka saariston asukkaille tarpeellisia ovatkin. Yleisempään borrelioosiin ei rokotetta ole edes olemassa. Uutena uhkana on taigapunkki. Useat kansallispuistot Pohjois-Amerikassa ovat aloittaneet Permetriinin levittämisen hirvieläimiin ruokinta-automaattien välityksellä, jolloin punkkikannat ovat merkittävästi heikentyneet. Hirvieläimille aineesta ei ole vaaraa. Menetelmää on testattu myös Ruotsissa ja monissa maissa sitä jo käytetään. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on suhtautunut nihkeästi sen laajamittaiseen käyttöön Suomessa, vaikka samaa ainetta käytetään vaatteiden lisäksi koirien pannoissa. Nykyään kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin esitetään kokeilua ja normien purkua. Jos punkkiongelma haluttaisiin oikeasti ratkaista, tulisi Permetriinin käyttö hirvieläimiin sallia asetuksella muutamassa Varsinais-Suomen saaressa. Saatujen kokemusten jälkeen olisimme ainakin viisaampia. Kuuma kesä auttaa, mutta jos mitään ei tehdä, voi punkkien lisääntymiseen olla myöhemmin vaikea vaikuttaa. Vilhelm Junnila Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja varakansanedustaja