Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Pikkupoiju remonttiin kesällä – Päiväkodin vanhaa osaa uudistetaan

Taivassalon päiväkotia kunnostetaan ensi kesänä. Varhaiskasvatuksen johtaja Sanna Laakson ja rehtori-sivistystoimenjohtaja Susanne Laaksosen mukaan remonttiin menee Pikkupoijun vuonna 1996 valmistunut vanha osa. Päiväkodin laajennus valmistui 2015. Se ei vielä kunnostusta kaipaa. Vanhassa osassa tehdään pintaremonttia sekä tiloihin hankitaan uusia kalusteita. – Lisäksi vanhalle puolelle asennetaan ilmalämpöpumput, Laaksonen kertoo. Päiväkoti saa myös jonkin verran uutta digitekniikkaa.   Remontti alkaa kesäkuun alussa. – Ajatuksena on toteuttaa remontti kesän aikana, kun lapsimäärä on kesälomien aikana muutenkin vähäisempi. Tällöin mahdollisia väistötiloja ei tarvittaisi, Laakso sanoo. Remonttiin on varattu investointimäärärahaa 180 000 euroa. Pikkupoijun päiväkodissa on tällä hetkellä 62 lasta. Vuoden vaihteessa lapsiluku nousee 67:ään.