Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Taitoluistelijat odottavat jo joulunäytöstä – Kirje joulupukille -esityksen valmisteluun osallistuvat myös vanhemmat

Viimeistään syyskuussa Uudenkaupungin Jää-Kotkissa taitoluistelua harrastavat lapset alkavat kysellä valmentajaltaan Milla-Riikka Aaltoselta , milloin aletaan harjoitella joulunäytöstä. – Ihan silloin en ole vielä itse valmis soittamaan joululauluja, mutta marraskuun alusta asti olemme harjoitelleet. Joulunäytös on tiukka paketti, sillä ylimääräisiä harjoituksia ei ole, ja kisakausikin on samaan aikaan käynnissä. Pienimmillä on itsenäisyyspäivänä kilpailu, ja sitäkin ohjelmaa täytyy harjoitella, hän kertoo. Sunnuntaina 8. joulukuuta jäähallilla esitettävään Kirje joulupukille -näytökseen osallistuvat kaikki taitoluisteluryhmät, joissa harrastaa yhteensä lähes 60 luistelijaa. Ikähaarukka on kolmesta vuodesta ylöspäin aina pariinkymmeneen ikävuoteen saakka. – Ryhmiin mukaan pääsemiseksi riittää, että pysyy luistinten päällä. Näytöksessä ovat mukana myös tänä syksynä aloittaneet, Aaltonen sanoo. Esityksessä kaksi siskosta kinastelevat keskenään tylsistyneinä, mutta ryhtyvät sitten pohtimaan, mitä kivaa voisi toivoa joulupukilta, ettei olisi niin tylsää. Toiveissa siintävät ja jäällä kiitävät niin tietokonepelit, nuket, karkit, maalausvälineet kuin jääkiekkovarusteetkin. – Minä esitän nukkea ja karkkia, Aino Tättilä ilmoittaa luistinten pukemisen lomassa. Seitsemänvuotias Aino on osallistunut joulunäytökseen aina siitä asti, kun kolmevuotiaana aloitti harrastuksen isosiskojensa vanavedessä. Nyt hän osallistuu kilparyhmään, jolla on harjoituksia neljästi viikossa. – Kun harrastuksessa käydään enemmän ja vielä kilpaillaan samalla, aikataulut ovat melkoista sumplimista. Täällä näkee luistelijoiden mummeja, kummeja ja milloin ketäkin. Jotkut vanhemmista käväisevät kuljettamassa jälkikasvunsa harrastuksiin ja palaavat sitten takaisin töihinsä, äiti Anniina Tättilä kertoo. Kotijoukot osallistuvat joulunäytöksen valmisteluihin ompelemalla pukuja ja tuomalla paikalle rekvisiittaa kuten lyhtyjä, kuusenjalkoja ja valkoisia lakanoita, joilla jäähalli saadaan puettua joulukuosiin. – Kahviossa surraavat usein harjoitusten aikana saumurit ja ompelukoneet, tytärtään Kerttua saattamassa ollut Lotta Hildén kertoo. Joulunäytös esitetään jäähallilla kaksi kertaa. Sunnuntain 8. joulukuuta kello 16.30 näytökseen voi hankkia lippuja jäähallilta, Kenkäkauppa Alinasta ja Sisustus Ulpukasta Uudestakaupungista. Toinen näytös maanantaina 9. joulukuuta kello 10 on suunnattu Uudenkaupungin, Laitilan, Kustavin ja Taivassalon koululaisille.