Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vakka-talvirasteilla tuli hiki puseroon

Suunnistus Vakka-Rastin järjestämät ensimmäiset talvirastit suunnistettiin kirpeässä kelissä Uudenkaupungin Käätyjärven kartalla. Osanottajia hikiliikunnassa oli sunnuntaina nelisenkymmentä, mikä ilahdutti tapahtuman toteuttajia. Paikallisilla talvirasteilla alkoi neljäs kausi. Nyt suunnistuksista kaksi pidetään vanhan vuoden puolella ja hiihtokauden jälkeen maaliskuussa on neljä tilaisuutta. Pakkaspeikko tai runsas lumi voivat hiukan muokata kalenteria. Ohjelman on laatinut VaRa:n kuntorastijaoston puheenjohtaja Riku Salminen . Hän toimi myös avauksen ratamestarina Käätyjärven, Hakametsän ja Salmen alueella. Radat olivat onnistuneita, kun poluilta välillä poikettiin tarkoille rastipisteille metsään. Salmisen lisäksi toimitsijoina olivat seuran hallituksen naiset, Pirjo Nousiainen ja Päivi Miettinen . Heillä oli hiukan viluinen olo, mutta osanottajilla rastireissujen jälkeen hiki puserossa. – Tästähän tulee pitkän lenkin päivä, kun ensin verryttelynä juoksee kotoa Suulakujalta Kurjenpolulle, sitten kuuden kilometrin radan maastossa ja vielä jäähdyttelynä takaisin kotiin, kiitteli aktiivinen Timo Helin mukavaa lenkkikeliä. – Parin viikon päästä Saarniston metsissä sitten jatketaan, huikkasi Helin, joka toimii toisen tapahtuman järjestäjänä sunnuntaina 8.12. Nuorin osanottaja avauksen seitsemän rastin radalla oli 8-vuotias Viola Pärkö . Hän ylsi sellaiseen aikaan, että ihan juoksuaskelin se reissu tuli tehtyä. Matkalla olivat turvana vanhemmat Jonna Voronkoff ja Toni Pärkö . Tuloksia: 5,7 km (9 osanottajaa):  1) Juha-Matti Suominen 45.42, 2) Mika Raitio 49.18, 3) Kari Jalava 51.43, 4) Ari Hirvonen 55.54, 5) Veli-Matti Virtanen 56.09, 6) Leo Koistinen 1.00.01, 7) Inkeri Pietilä 1.08.14, 8) Aarno Lehtoruusu 1.21.51, . 4,3 km (17 os.):  1) Lauri Hirvonen 37.17, 2) Riitta Hirvonen 40.27, 3) Vesa Lintuharju 48.00, 4) Simo Mannervesi 55.03, 5) Tuula Koistinen 58.26, 6) Tapani Leppilahti 59.07, 7) Heli Jalava 1.00.39, 8) Sirja Karru 1.00.40, 9) Pentti Karru 1.01.04, 10) Raimo Reunanen 1.01.26, 11) Kaarina Lindroth 1.02.11, 12) Mari Suomi-Aarnio 1.04.35, 13) Anneli Heikkilä 1.29.19, . 2,3 km (8 os.):  1) Viola Pärkö 29.17, 2) Hannu Häyrinen 34.07, 3) Juha Nevavuori 34.36, 4) Veijo Viitanen 39.28, 5) Aimo Kalenius 54.47, .