Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Valpperin rahastossa on euroja kylän kehittämiseen

Nousiaisten kunta sai taannoin merkittävän summan testamenttirahaa, jonka käytön ehdoksi asetettiin se, että eurot käytetään Valpperin koulun ja kylän säilyttämiseksi ja kehittämiseksi. Testamenttivarojen käyttöä varten perustettiin Valpperin kehittämisrahasto. – Siinä mielessä alkumetreillä ollaan, että suurin osa pääomasta on vielä humissut, mutta jos se joskus kahisee, niin vasta silloin on enemmän toteuttamisen aika, kehittämisrahaston puheenjohtaja Mikko Peltola sanoo. Noin 35 hehtaarin metsähakkuut on juuri tehty. – Se oli hieman kiireinen toimenpide, sillä ikivanha metsä oli arvon menetyspisteessä. Sellaiseen viidakkoon ei juuri uutta tule ja vanhaa oli jo alkanut lahota. Onneksi saatiin vielä tervettäkin puuta. Peltola muistuttaa, että Valpperin koulu on keskittynyt metsäkouluteemaan. Sitä pystytään rahaston turvin tukemaan tilaamalla isokokoinen kota kunnan metsään lähelle koulua. – Ajatuksena on, että se olisi jollakin tapaa muidenkin kyläläisten käytettävissä. Koululla on nyt ollut mahdollisuus rahoittaa jokin opintoaiheinen päiväretki ja joitakin harrastusvälineitä voidaan saada lisää. Suurimpana hankkeena suunnitelmissa on vanhan ja uuden koulun väliin tehtävä kevyen liikenteen väylä, jonka lähistölle muodostuisi kolme omakotitonttia. – Tonttien muodostumiseen rahasto osallistuisi niin, että tonttien hinnaksi jäisi sellainen, millä myös kauppa kävisi. Jo tiestö ja valaistus ovat sellaisessa hinnassa, että rahaston osuuskin olisi viisinumeroinen luku, Peltola toteaa. – Haastetta tässä varmasti silti riittää kunnan puolelta. Rahatilanne kunnissa on mitä on ja nykypäivän trendi on sellainen, että toriparkin viereen tulisi rakentaa niin iso kerrostalo, että kaikki ne varsinaissuomalaiset, jotka eivät ole vielä ymmärtäneet muuttaa pois maalta, mahtuisivat siihen. Testamentin mukana tuli 2400 neliömetriä peltoa Valpperin keskustassa. – Kehittämisrahasto on todennut, että sillä emme rahastossa mitään tee. Nyt sitä on viljelty ja jatkoa ajatellen todettu, että sen voisi myydä tarjousten perusteella. Suullinen tarjous minulle riittää ja vien sen kokoukseen. Peltola korostaa, että kyse on huomattavasta perinnöstä. – Testamentin luovuttaja ei itse enää ole kertomassa eikä kaikkia asioita aina ole niin helppo tulkita, mutta vainajan tahtoa kuitenkin tässä asiassa haluamme kunnioittaa niin hyvin kuin osaamme.