Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vajaamiehinen Bulls kaatui kotikentällä

Salibandy UHV Bulls 2 FBC Turku II 7 UHV Bulls kärsi perjantaina kauden neljännen tappionsa salibandyn kakkosdivisioonassa, kun Vehmaalta pisteet vei FBC Turun kakkosjoukkue maalein 7–2 (0–1, 1–2, 1–4). Vaisusti esiintynyt härkälauma sai jalkeille vain kolme kentällistä. Turkulaisseura taas esitteli kokoonpanonsa laajuutta marssittamalla Vehmaan muovimatolle useamman pelurin ykkösdivisioonassa pelaavasta edustusjoukkueestaan. Kotijoukkueen kokoonpanon niukkuus pakotti valmentaja Tino Laineen pukemaan pelikamppeet ylleen. 39-vuotias konkari pelasi näin kauden ensimmäisen ottelunsa härkäpaidassa. – Kyllä se alkaa jo näkyä tässä iässä, kun vierellä juoksee parikymmentä vuotta nuorempia jätkiä. Ihan hyvin pääsin silti mukaan peliin. Kunto riitti, kun olen kuitenkin treenannut joukkueen kanssa, Laine kertoi. Poissaolojen takana on henkilökohtaisia kiireitä ja pieniä vammoja. Tilanne on Laineen mukaan paranemaan päin. – Varmaan jo ensi viikolla Poriin saamme isomman kokoonpanon jalkeille. Loukkaantumisissa on kyse pikkuvammoista, jotka paranevat levolla. Kokoonpanohuolet pakottivat Bullsin rukkaamaan kentällisiään uuteen uskoon. Tämän vuoksi puolustajina pelanneet Ville Virtanen ja Antton Koski kokeilivat kannuksiaan hyökkääjinä. Kotijoukkue taisteli, mutta uusilla kentällisillä kuvioissa ei ollut totuttua kemiaa. Ilonaiheet olivatkin vähissä ja maalit tiukassa. Turkulaiset veivät avauserän nimiinsä maalilla ja karkasivat toisessa jo kolmen maalin johtoon. Bulls-pelaajista kuparisen rikkoi Laine ohjaamalla toisen erän lopussa Valtteri Salinin syötön ohi FBC:n maalia vartioineen Ilmari Kankareen . Päätöserässä neljää kentällistä kierrättäneet turkulaiset jättivät kotijoukkueen matkasta ja löivät taululle turvallisen 6–1-johtoaseman. Eemil Hakoniemi laukoi Juuso Lehtosen syötöstä vehmaalaisten toisen osuman pelin viimeisellä minuutilla, mutta Turun Jani Savilampi ehti kuittaamaan sen tinttaamalla loppulukemiksi 7–2. Vierasjoukkueen tehot jakaantuivat tasaisesti. Pelipäällä oli etenkin Kasperi Grahn , joka nakutti Vehmaan illassa pisteet 1+2. Voittomaalin sai nimiinsä Atle Blomfelt . Bulls-maalilla Kaapo Haukka torjui 17 kertaa. Tappion myötä Bulls tipahti tasaisessa taulukossa pudotuspelisijojen ulkopuolelle kuudenneksi. Matkaa neljän joukkoon on kuitenkin vain kolme pistettä.