Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Taivassalon koululaiset tutustuivat lasten oikeuksiin

Taivassalon yhtenäiskoulussa vietettiin lapsen oikeuksien viikkoa 18.11.-22.11. Oppilaat tekivät lasten oikeuksista töitä, joissa esimerkiksi piirrettiin, kirjoitettiin ja runoiltiin. Koulussa järjestettiin QR-koodisuunnistusta ja liikuntahalliin tehtiin temppurata, johon pääsivät myös päiväkodin lapset. Sitten päätimme koko koulun kesken äänestämällä, mitä ruokaa syödään koulussa torstaina. Söimme silloin tortillaa. Lisäksi meidän koulussa oli onnenpyörä, josta sai tehtäväksi esimerkiksi tehdä tehtäviä tai jooga-asentoja. Perjantaina järjestettiin tilaisuus, jossa oppilaille ja opettajille julkistettiin kaveripenkki. Kaveripenkkiin voi mennä istumaan joku, jolla ei ole välitunnilla ketään, kenen kanssa olla. Tätä henkilöä voi sitten pyytää muihin leikkeihin. Haastattelimme 4. luokkalaista Oliveria lapsen oikeuksien viikon tapahtumista. – Mielestäni hauskinta oli, kun pääsimme skannaamaan QR-koodeja, Oliver kertoo. Oliko kouluruoka tällä viikolla hyvää? – Mielestäni ruoka oli tosi hyvää, mutta sitä ei ollut riittävästi. Oliko lasten oikeuksien viikko kiva? – Kyllä oli. Lasten oikeus on oikeus, joka koskee lapsia. Lapsilla on monia oikeuksia, esimerkiksi oikeus käydä koulua sekä oikeus ruokaan ja juomaan. Lapsilla on myös oikeus turvalliseen elämään. Lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Lasten oikeudet eivät nykyään valitettavasti toteudu kaikissa maissa. Teksti ja kuvat: Taivassalon yhtenäiskoulun 5. luokan oppilaat