Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sinikantinen talousarvio

Naantalissa lähivuodet ovat mullistavia. Kaupungin talous on kunnossa, mutta isoja investointihankkeita on tulossa ja jännityksellä odotetaan, täyttyvätkö uudet koulut ja perhetalot ja riittävätkö rahat yhä ikääntyvän väestön tarpeisiin. Suunnitelmien mukaan isoin osa investointimenoista on tarkoitus rahoittaa tuloilla. Suunnitelmat ovat edenneet vinhaa vauhtia ja toteuttamisetkin on jo osin aloitettu. Talousarviokokouksessa monissa valtuutettujen puheenvuoroissa sana helppo luultavasti viitattasi taloustilanteeseen, ei välttämättä käsittelyyn. Kaikki investointikohdat eivät olleet läpihuutojuttuja. Yhtä toimenpidelisäystä lukuun ottamatta muutosehdotukset tulivat demarileiristä ja voimaan jäivät kaupunginhallituksen esitykset. Puheenjohtaja Toni Forsblom (kok.) totesi jo ennen varsinaisia asioita: – Se oli sitten siinä, siis vasara. Nuijaa tarkoitti, eikä tiennyt vielä, kuinka koville väline kokouksen aikana oikein joutuisikaan, ja takapuoli. Sikäli vasara-termi toimi tässä yhteydessä nyt oikein hyvin, kun kaupunkiin rakennetaan niin paljon. Kaikkiaan äänestettiin seitsemässä kohtaa ja investoinneista neljässä. Puhutuimmista yksi lienee Velkuan kouluhanke, jota punainen puoli olisi siirtänyt tuonnemmaksi. Keskustan Lasse Valtonen totesi puheenvuorossaan, että kun hän vähän niin kuin edustaa saaristoa, niin hän ihmettelee, onko demareilla jotakin Velkuan koulua vastaan. – Eihän se koulu siirtämällä parane, hän sanoi. Siis rakentamisen siirtämistä tuonnemmaksi tarkoitti. Demarien mielestä kylläkin olisi voitu siirtää rakentaminen sekä ajallisesti että fyysisestikin, Teersalon puolelle. Henkilöstö kasvaa 17:llä, ja punavihreä puoli olisi palkannut ihmisiä vieläkin enemmän. Sirpa Hagsberg (sd.) kertoi, että kentällä on oltu pettyneitä, että vain jokunen valtuutettu oli käyttänyt mahdollisuutta tutustua konkreettisesti hoitotyöhön. – Mahdollisuutta tarjottiin ja sitä käytti vain muutama. Isoista kouluhankkeista Hagsberg oli sitä mieltä, että oppimisympäristöjen siirto isoihin yksiköihin olisi vaatinut muiden kuntien kokemusten kuulostelua. Vilhelm Junnila (ps.) kuvaili myös talousarviota helpoksi ja sanoi tulorahoituksen olevan tyydyttävä, vaikka muistuttikin valtavista koulupanostuksista. – Ainoa yllätys liittyy meille jaettuihin kunnalliskalentereihin, jonka kannet ovat entisen sinisen sijaan punaiset. – Varo vaan, ettet tykästy siihen punaiseen väriin liikaa, letkautti Terhi Kärkkäinen (vas.). SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto olisivat suoneet ilmaisen varhaiskasvatuksen jo viisivuotiaille lapsukaisille. Mirva Maine (vihr.) sanoi, että maksuton varhaiskasvatus oli oikeistolle jo liikaa tarkoittaen myös perussuomalaisia ja keskustaa. Sivistyksen parista Maine poimi esille muun muassa Naantalin kaupungin teatterin, jolle hänen mielestään pitää turvata hyvät tilat, ympäristöpuolueena vihreiden ryhmä huomautti, että kaupungin ympäristöohjelma on sinänsä hyvä, mutta siihen ei ole varattu resursseja. Tero Tavio (kok.) oli huolissaan naantalilaisten koululaiset lukutaidosta. Hän panisi lapset lukemaan teatterin keinoin. Hommasta on ollut hyviä kokemuksia muualla. Paitsi lukemaan Shakespearea, koululaiset Naantalissa saattavat päästä istuttamaan puita, sillä toisen aloitteen teki Jari-Antti Hörkkö (kesk.), vaikka totesikin aluksi, että vielä tulee päivä, kun Jari-Antti ei tee aloitetta, mutta vielä ei ole se päivä. Hörkön aloite on enemmän kuin ajankohtainen. Istutetaan puita hoitamattomille alueille nielemään hiiltä. Vähän vihreää sinisen joukkoon.