Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Ylioppilaaksi 76-vuotiaana – Kristina Laiho toteutti lapsuuden unelmansa

Punaiset ruusut hehkuvat kilvan Kristina Laihon, 76, kanssa. Naisen hymy on kuin nuoren tytön ja niin on myös muisti ja äly. Laiho on tuore ylioppilas Turun iltalukiosta. – Hiukan ylioppilaskirjoitukset jännittivät, mutta hyvinhän ne sitten lopulta menivät, hän hymähtää. Vehmaan Vinkkilässä asuva Laiho haaveili jo pienenä tyttönä ylioppilaslakista. – Olen aina ajatellut, miten hieno se on. 13. joulukuuta Laiho painaa vihdoin valkoisen lakin kutreilleen. Ylioppilastodistuksessa on hyvät arvosanat englannista, ruotsista, yhteiskuntaopista ja myös äidinkielestä, vaikka opiskelija itse ei ole sen arvosanaan tyytyväinen. – Aiheena oli Sosiaaliset suhteet ja some. Innostuin kirjoittamaan niin, että aine meni vähän aiheen vierestä, hän harmittelee. Sen verran arvosana jäi kaihertamaan, että Laiho aikoo keväällä korottaa äidinkielen arvosanaa. – Katselen televisiosta saksalaisia dekkarisarjoja. Saksan kielikin vaikuttaa kiinnostavalta, hän pohtii. Saattaa siis olla, että ylioppilaan opinnot Turun iltalukiossa jatkuvat, vaikka lakki on jo hankittu.   Kun Laiho oli lapsi, isä sairastui keuhkotautiin ja äiti jäi leskeksi neljän lapsen kanssa. Taloudellisesti oli tiukkaa, eikä äidillä ollut varaa kustantaa lasten opintoja. Kristina Laiho aloitti Loimaan Yhteiskoulussa, mutta siirtyi sitten kansalaiskouluun. Sen jälkeen hän kävi kauppakoulun, jatkoi kauppaopistoon ja valmistui sieltä 1963 merkonomiksi. – Olin kesän töissä lennättimessä ja elokuussa lähdin au pairiksi Englantiin. Olin yhdessä perheessä vuoden ajan au pairina. Laiho palasi Englannista Turkuun, jossa hänen siskonsa siihen aikaan asui. Työvoimatoimistossa virkailija kertoi, että Vinkkilässä olisi kielitaitoiselle merkonomille sopiva työpaikka kirjeenvaihtajana. – En ollut koskaan kuullutkaan Vinkkilästä ja virkailijan kanssa katsoimme sitten kartasta, missä Vinkkilä on. Oli lämmin syyskuun päivä, kun Kristina astui ensi kerran bussista Vinkkilän maankamaralle. Tilanne on jäänyt tarkasti mieleen, sillä hän astui suoraan lätäkköön. – Sandaalit ja sukat kastuivat. Jalat märkinä menin sitten Suomen Kiviteollisuuden työpaikkahaastatteluun. Laiho valittiin yrityksen ulkomaan kirjeenvaihtajaksi ja siitä alkoi yli 40-vuotinen työrupeama kiviteollisuudessa. Kirjeenvaihtajasta hän eteni vientisihteeriksi ja vuonna 1985 yleni vientipäälliköksi. – Tulevan puolisoni Urpon tapasin ensi kerran, kun kävin toimihenkilöiden edustajana onnittelemassa hänen isäänsä 60-vuotispäivillä. Vuonna 1967 Urpo ja Kristina Laiho vihittiin. Rakennusinsinööriksi opiskellut puoliso ja hänen vaimonsa saivat kaksi lasta, vuonna 1968 syntyi poika ja -72 tytär. Nyt Kristina Laiholla on myös viisi lastenlasta ja yksi bonuspoika.   Lapset toteuttivat äidin unelman, hankkivat valkolakin ja akateemisen loppututkinnon. Kristina opiskeli italiaa kansalaisopistossa ja kesäyliopistossa. Muita opintoja hän ei nuorempana harkinnutkaan, sillä perhe, työelämä ja luottamustoimet pitivät kiireisinä. Kristina ja hänen puolisonsa ovat vaikuttaneet Vehmaan kunnallispolitiikassa monissa eri tehtävissä. – Kun Maija Jaakkola-Angervuoresta tuli vanhusneuvoston puheenjohtaja, ryhdyin neuvoston sihteeriksi. Jätin tehtävän pari vuotta sitten. Mies nukkui pois Kristinan päivänä 2014. Toinen syöpädiagnoosi oli kohtalokas. – Kaksi vuotta olin ollut hänen omaishoitajansa. Sitten yhtäkkiä olikin aikaa, kun ei ollut enää puolisoa eikä vanhusneuvoston tehtävää. Sitten näin Turun iltalukion esitteen ja ajattelin, että ehkä nyt olisi aika hankkia se ylioppilaslakki. – Suoritin verkkokursseja mahdollisimman paljon, mutta esimerkiksi italian tunnit olivat aina lähiopetusta. Kun sitten iltaisin ajelin viittä-kuuttakymppiä pimeässä Turusta Vehmaalle, ajattelin, että onko tässä järkeä. Maija aina tsemppasi, hän kiittelee ystäväänsä. Monet valittelevat muistiaan jo nuorena. Kristina Laiho on toiminut Varsinais-Suomen Senioripiirissä muistikouluttajana ja huoltanut siinä samalla omaa muistiaan. – Kai se muisti on säilynyt kuitenkin sen ansiosta, että on tehnyt kohtuullisen vaativaa työtä, hoitanut kuntoaan kävelemällä ja tekemällä puutarha- ja kotitöitä, harrastanut kieliä ja pysynyt uteliaana. – En minä edes miettinyt, riittääkö muistini opiskeluun. Ajattelin vain, että kyllä se siitä suttaantuu, hän nauraa.