Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Maskussa aloite lastensuojelun selvityksestä

Maskussa on tehty kuntalaisaloite, joka liittyy lastensuojeluun ja lapsiperheiden palveluun. Aloitteen mukaan kunnan olisi pyydettävä selvitystä asiakkailta palveluiden laadusta ja saatavuudesta sekä palautettava lapsiperheiden oikeus oikeanlaisiin ja oikein kohdennettuihin palveluihin. Aloitteessa todetaan, että Maskun kunnan lastensuojelun menot ovat kasvaneet tasaisesti. Aloitteessa huomautetaan, että aluehallintovirasto on antanut perusturvakuntayhtymä Akselille vuonna 2015 huomautuksen lastensuojeluilmoitusten käsittelystä ja pyytänyt vuonna 2018 Akselilta selvitystä lastensuojeluyksikön tilanteesta. Aloitteen mukaan palveluseteleiden käyttö edistäisi sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien valinnanvapautta hankkia myös yksityisiä palveluita. Kunnanhallitus pyytää, että Akselin yhtymähallitus, varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta sekä hyvinvointilautakunta valmistelevat yhteistyössä vastauksen aloitteeseen.