Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kasitiestä yhä turvallisempi

Valtatie 8:n parannustyöt ovat lisänneet merkittävästi liikenneturvallisuutta. Ely-keskuksen mukaan vakavat liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet Kasitiellä erityisesti Raisio –  Nousiainen -moottoritieosuuden rakentamisen jälkeen. Onnettomuustyypeistä risteämisonnettomuudet ovat vähentyneet peräti 70 prosenttia ja kääntymisonnettomuudet 50 prosenttia (TS 17.11.). Onnettomuustilastoista voi päätellä, ettei ajonopeus ole aina ratkaiseva tekijä. Jos tieolosuhteet ovat hyvät, ajonopeuksia voidaan jopa nostaa. Juuri näinhän Kasitiellä on tehty. Kasitien kunnostaminen on jatkunut myös tänä vuonna. Nousiaisten alueen ohituskaistojen rakentaminen on loppusuoralla. Tien varresta puuttuu enää riista-aidan pätkiä ja kaistojen keskikaiteetkin alkavat olla paikoillaan. Pian liikenne sujuvoituu myös Nousiaisten kohdalla. Tietyöt Kasitiellä eivät ole silti vielä ohi. Ensi vuonna Laitilan Nästi –  Kovero -osuudella sekä Eurajoessa alkaa ohituskaistaparien rakentaminen. Mynämäen pohjoispuolella sijaitsevalle ohituskaistalle asennetaan keskikaide. Kasitiestä tulee siis pätkä kerrallaan yhä helpommin liikennöitävä, turvallisempi ja samanaikaisesti nopeampi ajoväylä. Koska Kasitien Turun ja Porin välinen osuus on merkittävä tavaraliikenneväylä, tielle tavoitellaan yhtenäistä 80–100 km/h nopeustasoa. Yksi pullonkaula tiellä vielä on. Laitilan kohdalla nopeusrajoitus on yhä 50– 60km/h. Lisäksi tiellä on nelihaaraisia tasoliittymiä, joista pitäisi päästä eroon. Tasoliittymät ovat liikenneturvallisuusriski. Väyläviraston mukaan Laitilan keskustan ohi Kasitietä kulkee noin 8 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Raskasta liikennettä on paljon, noin 830 ajoneuvoa vuorokaudessa. Raskaan liikenteen kasvu on ollut tällä tieosuudella selkeästi muuta maata nopeampaa. Laitilan kohdalla on viimeisten viiden vuoden aikana tapahtunut ainakin neljä henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Kun Kasitietä nyt muuten parannetaan, myös Laitilan risteys pitää saada remonttiin. Suunnitelmia sen suhteen on jo tehty, mutta toteuttaminen vaatii rahaa. Liikenneministeri Sanna Marin ei rohjennut vielä Uudenkaupungin vierailulla luvata rahaa Laitilan risteysremonttiin, mutta ministeri lupasi selvittää asiaa (V-SS 12.11.). Varsinais-Suomen Liiton ja kuntien on pidettävä huolta siitä, ettei asia pääse unohtumaan.