Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Metsäkonetyönäytös kiinnosti

Metsänhoitoyhdistys Lounametsä oli mukana järjestämässä 35 vuotta metsäkonemarkkinoilla toimineen Kone-Ketonen Oy:n ja Sampo-Rosenlewin kanssa metsäkonetyönäytöstä Mynämäen Karjalassa lokakuun lopulla. Tapahtuma kiinnosti ja paikalla kävi päivän aikana toistasataa metsistä ja koneista kiinnostunutta henkilöä. Esittelyssä oli Lauri Ketosen kehittämä ja patentoima ympäripyörivä kääntäjä, joka nopeuttaa kaatotyötä, kun puuta voi lähestyä mistä suunnasta tahansa ja pyörittää hakkuupäätä rajattomasti molempiin suuntiin. Päivän aikana oli myös mahdollisuus keskustella ajankohtaisista asioista Lounametsän edustajien kanssa. Puumarkkinat ovat nyt Lounametsän johtajan Lasse Lahtisen mukaan aivan erilaisessa tilanteessa kuin kahden viime vuoden aikana. – Kertyneet puuvarastot ja tuontipuun käyttö vähentävät hakkuu- ja kauppamääriä tänä ja ensi vuonna. Tänä vuonna Pellervon Taloustutkimus ennustaa pystykauppojen määrän laskevan vuodesta 2018 lähes neljänneksen ja vuonna 2020 pystykauppojen ennustetaan olevan tämän vuoden lukemissa, Lahtinen kertoo. Paras kysyntä on tällä hetkellä pieniläpimittaisemmalle eli energia- ja kuitupuulle. – Metsänomistajan kannattaa siis tarjota erityisesti kestävien teiden varsilla olevia harvennusleimikoita myyntiin, Lahtinen toteaa.