Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Yksilöt tekevät joukkueen

Hyviä ja huonoja uutisia maskulaisille urheilijalupauksille: Kunta aikoo edelleen muistaa tunnustuspalkinnolla, mikäli urheilija saavuttaa lajissaan olympia-, MM-, EM-, PM- tai SM-mitalin. Pois on suljettu eukonkannot, saappaanheitot, traktorinvedot, rautakankikävelyt ja muut lajit, jotka eivät ole päässeet virallisten olympialajien joukkoon. Huono uutinen on se, että summat saattavat hyvinkin olla suppeampia kuin aiemmin. Nuorten saavutuksista maksetaan jatkossakin eurontarkka palkintosumma, tosin alempi kuin ennen, mutta muiden kohdalla on luottaminen hyvinvointilautakunnan harkinnanvaraisuuteen. Valtuuston asialistalle urheilijoiden palkitseminen ei maanantaina varsinaisesti kuulunut, mutta siitä keskusteltiin muiden asioiden jälkeen. Huolta herätti se, että kunnassa nähdään joukkueurheilijat vähemmän arvoisina kuin yksilöurheilijat. – Kun yksilöurheilija saa suomenmestaruudesta 250 euroa, tarkoittaako se, että palkinto on vaikkapa kymmenhenkisessä joukkueessa 25 euroa, kyseli valtuutettu Päivi Moisio (kok.). Ja sehän on väärin. Ilman loistavia yksilöitä ei olisi koko loistavaa joukkuetta. Kunnanjohtaja Arto Oikarinen välitti valtuustolle hyvinvointipäällikkö Sarianna Koiviston terveiset, joissa hän muun muassa totesi, että ei niitä palkintoja ennenkään joukkueiden kaikki jäsenet ole ymmärtäneet hakea. Kolme tai neljä on saattanut palkintoa anoa, ja loput ovat olleet ilman. Eipä sekään tasapuolisuutta edistä. Uudet tunnustuspalkinnot pokataan koko joukkueelle. Koska summat jäävät suurelta osin harkinnan varaan, hyvinvointilautakunnalle jää entistä leveämpi kaista etsiä kultaista keskitietä tasapuolisuuden toteuttamisessa. Siksi tuskin on luvassa helpotusta kyseiseen lautakuntaan kuuluvan Rami Käkösen (vihr.) parahdukseen siitä, että tunnustuspalkinnot ja niiden rahasummista keskustelu on vienyt merkittävän siivun lautakunnan työajasta koko valtuustokauden ajan. – Jos tämä asia otetaan vielä keskusteluun, hyvin vakavasti keskustellaan koko rahapalkinnoista luopumisesta. Kunta voi noteerata urheilijoita jollain muulla tavalla kuin rahalla, hän sanoi. Valtuuston puheenjohtaja Maija Salo (sd.) päätti keskustelun toteamalla, ettei kunnan tavoitteena ole saada liikkeelle erityisesti urheilijoita. – Haluamme saada virkeitä kuntalaisia niistäkin, jotka eivät liiku ollenkaan, hän muotoili. Varsinaisia asioista käsiteltäessä puheenvuoroja pyydettiin ikäpoliittisen ohjelman hyväksymisen, kunnan Humikkalassa sijaitsevan rivitaloyhtiön pois luovuttamisen ja teknisen toimen lisämäärärahan hyväksymisen yhteydessä. Taito Ylhäinen (ps.) peräänkuulutti vanhusneuvostonkin ehdottamaa uudistusta siitä, että ikäihmiset saisivat lääkäriasioinnin yhteydessä heti maksulapun kouraansa. Kun lasku tulee perässä postissa (sitten kun viimein tulee, toim. huom.), vanhus joutuu tilaamaan taksin uudelleen mennäkseen maksamaan laskun. Tatu Puottula (sd.) muistutti rivitaloyhtiön pois luovuttamisen yhteydessä selkokielisen tiedotteen laatimisesta asukkaille siitä, mikä nyt muuttuu, eli ei mikään. Mikään ei myöskään muutu kunnan alijäämäennusteessa (950 000 euroa), vaikka valtuusto päätti yhteensä 227 000 euron lisämäärärahasta tekniselle toimelle. Iso osa liittyi jo eteenpäin siirtyneen viipalekoulun vuokranmaksun rytmityksestä, mutta myös muun muassa talvikunnossapitoon varattiin 37 000 euroa lisää. Viime talvi pääsi yllättämään, ja lumen auraukseen koko täksi vuodeksi varatut rahat on jo alkuvuonna käytetty. Tulkoon joulu, muttei mielellään valkoinen sellainen!