Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vehmaa sitoutuu maksamaan palvelukeskussäätiön lainat

Vehmaan kunta teki maanantaina periaatepäätöksen, jonka hintalappu on suuri. Kunta sitoutuu hoitamaan Vehmaan palvelukeskussäätiön jäljellä olevat kolme lainaa. Lainojen yhteissumma on noin 800 000 euroa. Kahteen lainaan kunta on antanut omavelkaisen takauksen ja yhdessä lainassa takauksen vakuutena on säätiön omistama, Saarikontiellä sijaitseva Margareeta-kodin kiinteistö, joka aiotaan purkaa. Lainalle, jonka vakuutena kiinteistö on, voidaan hakea purkuakordia eli lainan anteeksiantoa, koska rakennus on menossa purkuun. Lainasumma on 297 050,67 euroa ja akordia voi saada siitä enintään 70 prosenttia. Mahdollinen akordi on siis 207 935,47 euroa.   Kunta ei voi varmasti etukäteen tietää, myönnetäänkö purkuakordi ja jos myönnetään, kuinka iso osuus lainasta sitä saadaan. Purkuakordin myöntämisestä päättää Valtiokonttori. Akordin saamisen ehtona kuitenkin on, että kunta ilmoittaa maksuaikataulun kaikille lainoille ja myös kiinteistön purkuaikataulun. Rakennusta ei saa purkaa ennen kuin lainat on maksettu. Lainat aiotaan maksaa pois tammikuun 2020 loppuun mennessä ja rakennus purkaa vuoden 2020 loppuun mennessä. Rakennuksen purkuun voidaan hakea Valtion asuntorahaston (ARA) purkuavustusta.   Valtuusto vahvisti maanantaina myös ensi vuoden veroprosentit. Vehmaan tuloveroprosentti säilyy nykyisellään, eli 22,25 prosentissa. Myöskään kiinteistöveroihin ei ole tulossa muutoksia. Kunnassa yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,00, vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,50 ja muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,70.