Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Monimuotoiset perheet kohtaavat turhia oletuksia

Joka kolmas perhe on tavalla tai toisella monimuotoinen. Itse asiassa vain neljä perhettä sadasta vastaa mainoksistakin tuttua normiperheen mielikuvaa, jossa on äiti ja isä ensimmäisessä avioliitossaan ja heillä on kaksi lasta, tyttö ja poika. Näin aloitti Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moring keskiviikkona Uudessakaupungissa luennon, joka oli suunnattu erityisesti työssään perheitä kohtaaville. Koulutus oli osa Lastensuojelun Keskusliiton Perheet keskiöön -hankkeen koulutuskiertuetta. Monimuotoiset perheet -verkoston alla toimii kymmenen perhejärjestöä, jotka edustavat adoptioperheitä, kahden kulttuurin perheitä, sijaisperheitä, lapsikuolemaperheitä, yhden vanhemman perheitä, uusperheitä, lapsettomia perheitä, leskiperheitä, kaksos- ja kolmosperheitä sekä sateenkaariperheitä. Oleellista näiden perheiden kohtaamisessa on Moringin mukaan asenne, että lähtökohtaisesti mikään perhetilanne itsessään ei ole ongelma. – Edelleen hirveän usein näin vielä ajatellaan. Esimerkiksi jos kyseessä on yhden vanhemman perhe, ajatellaan, että jotakin on mennyt pieleen siitä mitä on tavoiteltu. Toki näinkin voi olla, mutta tällä hetkellä Suomessa syntyy noin 4 000 lasta vuosittain sellaisille yhden vanhemman perheille, jotka ovat alusta asti näin toivoneet. Tilanne voi olla myös voitto, jos vanhempi on vaikkapa uskaltanut lähteä väkivaltaisesta suhteesta. Perheet, joissa esiintyy monimuotoisuutta, ovat tavallisesti hyvin tietoisia siitä, että poikkeavat normista. Heidän parissaan esiintyy ilmiö, jota Moring kutsuu vähemmistöstressiksi. – Joudut jatkuvasti selittelemään omaa toimintaasi toiselle. Kyseessä voi olla aivan viaton kysymys kuten kuinka monta lasta sinulla on. Mitä siihen haluaa vastata, jos lapsia on kolme, mutta yksi heistä onkin kuollut? Moni pelkää pyytää apua ihan tavallisiin perheen haasteisiin, koska ajattelee, että hänen perhemuotonsa tuomitaan. Moringin mukaan vaikeinta on kohdata perheitä, joissa on ollut menetyksiä ja surua. – Näihin tilanteisiin on yksi ohjenuora: Älkää olko puhumatta. Puheeksiottaminen toimii yllättävän hyvin muutenkin. Meillä jokaisella on jokin asia, joka on vaikea ottaa puheeksi ja mitä emme mielellämme haluaisi käsitellä. Mutta kun se on poissa päiväjärjestyksestä, pääsemme eteenpäin. Perheiden monimuotoisuutta on ollut aina, mutta sitä ei ole sanoitettu samalla tavalla kuin nykyään. Esimerkiksi korkeamman kuolleisuuden takia lesket saattoivat ennenkin mennä uusiin naimisiin ja syntyi perheitä, joita nyt kutsuttaisiin uusperheiksi. Yhä tarkempi sanoittaminen on Moringin mukaan tärkeää. – Perhepalveluissa työskentelevien ei tarvitse osata esimerkiksi kaikkia termejä, jotka kuvaavat erilaisia sukupuoli-identiteettejä. On hyvä silti tietää, että kun puhutaan sateenkaariväestöstä, terminologia on heille käsittämättömän tärkeää, hän sanoo. Yhden vanhemman perheitä on lapsiperheistä 22 prosenttia. Uusperheitä on lähes 10 prosenttia. Kahden kulttuurin perheitä ja maahanmuuttajaperheitä on 7 prosenttia. Tahatonta lapsettomuutta kohtaa noin 20 prosenttia lasta toivovista pareista. Huostaanotettuna tai sijoitettuna elää tällä hetkellä noin 18 000 lasta. Alaikäisistä lapsista vanhempansa menettää vuosittain vajaat 2 000 lasta. Sateenkaariperheiden määrä tilastoituu puutteellisesti, mutta määrä on kasvussa.