Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kirjasto kuuluu ihan kaikille

Erikoiskirjastovirkailija on Mynämäessä uudenlainen toimenkuva, ja siihen valittu yhteisöpedagogi Inkeri Pyötsiä hänkin ensimmäistä kertaa varsinaisessa kirjastotyössä, joten uudenlaisen toiminnan kehittämiselle on hyvät lähtökohdat. Vaikka Pyötsiä asuukin Turussa, Mynämäki oli hänelle tuttu entuudestaan. Hän on nimittäin opiskellut Mynämäessä Rasekossa metallipuolella artesaaniksi, ja toiminut samaisessa oppilaitoksessa myös työkokeilussa ja sijaisena. – Olihan se vähän hupsua nyt palata tänne, hän naurahtaa. Yllättävää on ollut se, että hän on ehtinyt Mynämäen kirjaston tiskin takana tavata jo tuttuja monesta aiemmasta elämän käänteestään: niin Rasekon ajoilta kuin niiltä, jolloin työskenteli Steinerkoulun iltapäiväkerhossa ja Pansiossa vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoiden taideryhmässä.   Kirjastoista Inkeri Pyötsiä on aina pitänyt, muttei ollut koskaan ajatellut, että työskentelisi sellaisessa. – Humakissa yhteisöpedagogiksi opiskellessani huomasin, miten monissa paikoissa kuten kirjastoissa ja museoissa on alettu sisällön lisäksi panostaa kohtaamiseen ja ihmisten kanssa toimimiseen, ja yhteisöpedagogin ammattitaitoa on alettu arvostaa sen myötä. Yhteisöpedagogihan on se, joka yhdistää asiakkaat ja sisällön. Pyötsiän työtä Mynämäen kirjastossa onkin kohtaamisen vahvistaminen ja monipuolistaminen, ja kirjaston kynnyksen madaltaminen. – Haluan saada kirjaston näyttäytymään sellaisena kuin se on, kaikille avoimena paikkana. Näen siihen valtavaa potentiaalia. Käsitys kirjastosta on ehkä vielä vähän jäykkä, mutta tuntuu että täällä otetaan uudet ideat hyvin vastaan.   Erityisesti häntä ilahduttavat kirjaston vähän sokkeloisetkin tilat. Siellä on vielä monta soppea, joille voi keksiä käyttöä. Osastoja on jo jonkin verran muokattu, ja uudistuksia on vielä tulossa. Parhaillaan on esillä muutama vaihtoehto nuortenosaston kalustuksesta, jonka toteuttaminen tulee ensi vuoden budjettiin. – Täksi vuodeksi oli rahaa vain suunnitteluun, mutta on täällä jo sellaisilla muutaman kympin jutuillakin jotakin toteutettu. Nuorilta on kysytty toiveita, ja eivät ne suuria ole. Matto, säkkituoleja ja latauspaikkoja. Osastoille on tulossa uudet opasteet ja hyllymerkinnät, kaunokirjallisuusosasto järjestellään uudelleen ja nuorten tietokirjat siirretään alakertaan samaan kuin aikuisten tietokirjat. Toisaalta siksi, että on turha rajata kumpi on kumman, ja toisaalta siksi, että silloin nuoret ”altistuisivat” laajemmin tiedolle, ja heissä ehkä heräisi uutta uteliaisuutta ja kiinnostusta. – Nuorille sanon muutenkin aina, että vaikka kirjastossa on eri osastoja, ne ovat oikeasti kaikille, eikä kirjastoon tarvitse tulla vain lukemaan vaan voi tulla vain olemaan, viettämään aikaa. Lapsille Pyötsiä haluaisi opettaa pienestä pitäen, että kirjasto on paikka, jossa halutaan auttaa. Että he oppisivat, että kirjastosta löytyy kaikkea, ja aina saa kysyä, ja jos ei löydy, otetaan selvää. Hän epäilee, etteivät aikuisetkaan tule ajatelleeksi, miten runsaasti aineistoa on saatavilla, kun käytössä on kaikkien lähes kuudenkymmenen Vaski-kirjaston aineistot.   Pyötsiä palkattiin Mynämäkeen, kun pitkäaikainen kirjastovirkailija Pirkko Sipilä jäi eläkkeelle. Samalla toimi muutettiin erikoiskirjastovirkailijaksi. – Moni on kysynyt, että oletko uusi Pirkko Sipilä. No en ihan. Minulla ei ole kirjastotaustaa, mikä on vähän kauhistuttanutkin itseäni, kun en ole sellainen superasiantuntija, mutta toisaalta tähän valittiin nyt tietoisesti yhteisöpedagogi. Pitää muistaa se, että jos ei tiedetä niin otetaan selvää.   Taide- ja kulttuuripuoli sekä tekeminen ja itseilmaisu on Inkeri Pyötsiälle tärkeää, ja jos vain olisi tilat, hän tekisi mielellään itse isoja metalliveistoksia. – Mutta myös toisille mahdollistaminen on yhtä tärkeää. Erikoiskirjastovirkailijalle kuuluu myös kotiseutumuseoiden toiminta. Välimatkat ovat haaste, mutta hän näkee niissäkin paljon potentiaalia. – Olisi esimerkiksi ihana kutsua taiteilijoita työskentelemään museoympäristössä.