Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Laventelikanaa isänpäiväksi

Poika laittoi tammikuussa viestiä keittiöstäni, että maustelaatikostani löytyy seitsemän avattua pussia currya, mutta ei yhtään oreganoa, jota oltaisiin tarvittu pizzan päälle. Tämän jälkeen käytin nuo kaikki curryt mahdollisuuksien mukaan erilaisiin ruokiin. Nyt kun itse siivosin maustevalikoimaani, huomasin, että olen satsannut erityisesti laakerinlehtiin. Laakerinlehtien lisäksi yllätyksenä löytyi kaksi avaamatonta purkkia laventelia, jota olin hamstrannut tamperelaisesta herkkukaupasta cantuccinikorppuja varten. Ehkä niitäkin pitäisi taas valmistaa, mutta oli pakko etsiä muita ruoka-ohjeita, joihin käyttää laventelia. Laventelia pidetään enemmän makeiden ruokien, kuten makeisten ja leivonnaisten maustajana. Mutta se sopii myös liharuokiin ja jopa voimakkaan makuiseen riistaan. Nopea ohje on valmistaa laventelisokeria, jota voi käyttää tavallisen sokerin tapaan leivonnassa tai teen makeuttajana. Kiloon sokeria sekoitetaan yksi ruokalusikallinen laventelinkukkia ja seos säilytetään ilmatiiviissä astiassa ainakin kuukauden ajan. Purkkia kannattaa välillä ravistella. Ennen sokerin käyttöä voi laventelinkukat siivilöidä pois. Laventelin tuoksu on huumaava, mutta mielipiteitä jakava. Monelle laventeli tuo ensimmäisenä mieleen saippuan tai pesuaineen tuoksun. Laventelin latinankielinen nimi onkin lavare, joka tarkoittaa pesemistä. Kuivatuista laventelin kukista saa vaatekaappiin ihania tuoksupusseja, jotka pitävät villalla ja silkillä herkuttelevat koit loitolla. Uusia ruokaohjeita etsiessäni mieleeni muistui Rachel Khoo ja Pieni keittiö Pariisissa -ohjelma, joka pyöri tv:ssä muutama vuosi sitten. Siinä Rachel valmisti pienen pienessä keittiössään mm. laventelikanaa. Tämä ruoka sopii tarjottavaksi vaikka Isänpäivän lounaalla, sillä marinointiin kuluvana aikana ehtii juhlasankarin kanssa vaikkapa pitkälle kävelylenkille. Laventelikana noin 700 g broileria Marinadi: 1 tl kuivattua laventelia 1 tl timjamia 2 rkl oliiviöljyä 2 rkl hunajaa 1 sitruunan raastettu kuori 1 sitruunan mehu suolaa Sekoita marinadin aineet keskenään. Laita broilerinpalat marinoitumaan ainakin pariksi tunniksi jääkaappiin. Ota kulho huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista. Paista uunissa kanapaketin ohjeen mukaan. Valele kanapaloja marinadilla muutama kerta paiston aikana. Tarjoile pitkien papujen tai muiden miedon makuisten kasvisten ja patongin kera. Tiina Perähannu-Silvola