Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kuolemajärvi on edelleen henkisesti osa Suomea – Karjalasta asutettiin jatkosodan jälkeen väestöä Vakan alueelle

Karjalassa sijaitsevan Kuolemajärven entisen kunnan väestöä asutettiin jatkosodan jälkeen Turun ympäristökuntiin. Muuttajia asettui muun muassa Askaisiin, Kustaviin, Lemuun, Maskuun, Merimaskuun, Mietoisiin, Naantaliin, Nousiaisiin, Rymättylään, Taivassaloon ja Velkualle. Neuvostoliitolle luovutetun ja vuonna 1948 lakkautetun kunnan asukkaiden vaiheista kertoo tietokirjailija Seppo Pirhosen uutuusteos Kuolemajärvi ei kuollutkaan. – Vaikka alue on menetetty, Kuolemajärvi on henkisesti edelleen osa Suomea, Pirhonen kuvaili viime viikolla kirjan esittelytilaisuudessa Askaisten kirjastossa. Vuonna 1871 perustettu Kuolemajärven kunta tunnetaan muun muassa hiekkarannastaan, jolla on pituutta yli 20 kilometriä. Asukkaat saivat elantonsa muun muassa kalastuksesta ja maataloudesta. – Kuolemajärvi oli pitkään Venäjän vallan alla ja kunta eli pääasiassa kaupankäynnistä Pietarin suuntaan. Sanottiin, että Pietariin kelpasivat pienet kivetkin. Tilanne muuttui, kun raja sulkeutui Suomen itsenäistymisen jälkeen. Tämä merkitsi maanviljelyn tehostumista Kuolemajärvellä. Kuolemajärveläiset joutuivat muiden karjalaisten tapaan lähtemään kodeistaan sodan jaloista kahteen kertaan. – Talvisodan syttyessä omat joukot yrittivät räjäyttää kirkontornin, jotta kirkko ei olisi jäänyt neuvostojoukkojen haltuun. Lopulta kirkko purettiin vuonna 1975 ja sen lähistölle perustettiin pioneerileiri. Talvisodan aikana Kuolemajärvelle ei haudattu yhtään sankarivainajaa, mutta jatkosodassa heitä oli 91. Talvisodan jälkeen Kuolemajärven asukkaat palasivat kotikonnuilleen. – Tätä ei estänyt mikään, vaikkei rakennuksia kovin paljon jäljellä ollut. Silloin alkoi uusien kotien vilkas rakentamisaika. Kolme kylvöä ja kaksi sadonkorjuuta Kuolemajärvellä ehdittiin tehdä ennen seuraavaa lähtöä, Pirhonen totesi. Pirhosen mukaan siitä ei ole järin runsaasti aineistoa, kuinka karjalaiset otettiin muualla Suomessa vastaan. Jonkin verran tietoa tarjoavat silloisten kirkkoherrojen kertomukset seurakuntien tilanteesta. – Joissakin seurakunnissa maan luovuttaminen oli kiperä paikka, koska samalla seurakunnat menettivät tuloja. Erään luonnehdinnan mukaan Karjalasta tulleet miehet olivat laiskoja ja naiset ahkeria. Ehkä kotiseudullaan isäntinä olleet miehet eivät halunneet rengin asemaan. Kun Kuolemajärven kunta lakkautettiin, entiset asukkaat perustivat Kuolemajärvi-säätiön, joka toimii edelleen aktiivisesti järjestämällä muun muassa vuosittaiset pitäjänjuhlat. Kuolemajärven historiateos ilmestyi jo 1950-luvun puolivälin paikkeilla. – Kun naapurissa tapahtui muutoksia 1990-luvun alussa, luovutetuille alueille pääsi taas käymään. Myös Kuolemajärvelle syntyi ryntäys. Matkat ovat olleet vahvoja tunnekokemuksia, vaikka entisestä kodista olisi jäljellä vain kivijalka tai omenapuu. Nykyisin Kuolemajärven monet kylät ovat asumattomia. Kirkonkylä on nimeltään Pionerskoje. – Se on kuitenkin harvinaista, että Kuolemajärvi on säilynyt rautatieaseman nimessä.