Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Ensimmäiset asiakkaat tulevat jo aamukuudelta – Kustavin Talouskauppa on ollut Kustavintien maamerkkinä vuodesta 1951

Tänäkin aamuna Heikki Järvelä on aloittanut päivän Kustavin Talouskaupan kahvion puolella jo aamuviideltä. – Olen vähän niin kuin lämmitysorkesteri ennen kuin artisti saapuu, ”apupoika” Järvelä vitsailee. Artisti on hänen vaimonsa, Kustavin Talouskaupan yrittäjä, Sirkka-Liisa Järvelä , joka aloittaa leipomisen yleensä ennen kuutta. – Ensimmäiset asiakkaat tulevat jo puoli kuudelta, hän kertoo. Yksi heistä on merivartioaseman entinen päällikkö Aulis, jolla on tapana käydä aamuvarhaisella. Hän odottaa, kunnes Sirkka-Liisa on leiponut ensimmäiset lämpimäiset. Juttu luistaa siinä samalla. Puoli kuudelta tulijoita on muitakin. – Töihin menijöitä Turkuun ja Taivassaloon. Uudestakaupungista tullaan tätä kautta töihin Iniöön ja sitten tietenkin bussikuski käy aamukahvilla. Sen jälkeen kahviossa kokoontuu aamuparlamentti, jossa on monen alan viisautta, Järvelät kertovat. Kun vaimo aloittaa lauseen, mies jatkaa ja välillä toisinpäin. Jutustelusta huomaa, että pariskunta on ollut yhdessä pitkään ja huumori on heille yhteistä.   Sirkka-Liisa ja Heikki vihittiin Kustavin kirkossa 1968. Kustavin Talouskauppa oli saanut alkunsa jo kauan sitä ennen. Kauppa on ollut Kustavintien maamerkkinä jo vuodesta 1951 alkaen. – Ensin tässä tontilla oli pari vuotta Kustavin Osuuskauppa. Sitten vuonna 1951 vanhempani, Valde ja Varma Lehtonen , rakensivat tämän Kustavin Talouskaupan. Sirkka-Liisa Järvelä oli silloin 4-vuotias ja siitä alkaen hän on elänyt kaupan arkea. Tontilla on tapahtunut vuosien mittaan muutoksia. Liiketoiminta siirtyi Sirkka-Liisalle 1961. Bensa-aseman toiminta aloitettiin 1968 ja kahvila-leipomo rakennettiin 70-luvulla. Nyt puhellaan Kustavin Talouskaupan takahuoneessa, joka joskus on ollut Sirkka-Liisan vanhempien makuuhuone. Nyt seinällä on pitkä rivi Vähittäiskaupan diplomeita ja Keskuskauppakamarin ansiomerkkejä. On seinällä myös kalenteri ja sen taskussa kympin seteli. Seteli muistuttaa, että Sirkka-Liisa on kympin tyttö. – Sain sen yhdeltä mieheltä viime kesänä. Hän sanoi, että antaa minulle täyden kympin, Sirkka-Liisa hymähtää. – Se oli savolaismies, joka tuli tänne ja tokaisi, että hän ostaa tämän kaupan, Heikki jatkaa. Olisitteko myyneet? – No ei, Sirkka-Liisa sanoo ja kyyneleet nousevat silmiin. Vaikka pariskunta tekee ympäripyöreitä työpäiviä, kauppa, kahvila ja leipomo ovat niin rakkaita, että eihän niitä voi lopettaa. No miten sitten kävi? – Esittelin savolaismiehelle autotallista mersun ja hän osti sen, Heikki Järvelä naurahtaa. Järvelä on tehnyt työuransa Veholla automyyjänä ja oli siinä hommassa niin hyvä, että palkintomatkoille lähdettiin ulkomaille useana vuonna. Tutuksi tulivat tangokuninkaalliset ja monet muut julkkikset, joille Järvelä myi autoja.   Järvelät saivat viime kesänä kutsun Toivo Sukarin häihin. Monet häät he ovat kokeneet, milloin kutsuvieraina, useimmiten kuitenkin pitopalvelunsa myötä. – Kaikki viikonloput jouluun asti on jo varattu. Järjestämme juhlia tilauksesta ja reviiri on laaja. Kaukaisin paikka on ollut Kankaanpää, johon meidät on tilattu, Sirkka-Liisa kertoo. Nyt kun Heikki on eläkkeellä, hän toimii ”apupoikana” kaikessa. Sitä ennen hän keskittyi omaan työhönsä ja vapaa-aikana rakenteli. Mökkejä on kertynyt viisi, mutta eiväthän Järvelät koskaan ehdi mökille, kun tekemistä on niin paljon. – Mutta on siinä mökit pojille, Heikki toteaa. Järvelöitten pojat asuvat Turussa ja Raisiossa ja tekevät siellä omaa uraansa, toinen kansainvälisissä tehtävissä ja toinen sijoitusjohtajana.   Kustavissa elämä jatkuu kuten silloin, kun pojatkin asuivat vielä Kustavissa. Kahvila ja leipomo ovat niin kuuluja sämpylöistään ja munkeistaan, että siellä on asiakkaita aina, aamuvarhaisesta iltamyöhään. Järvelöillä on apunaan ”kaksi hyvää tyttöä” ja kesäisin kymmenkunta työntekijää. Sirkka-Liisa pitää siitä kiinni, että ehtii viimeistään puoli yhdeksäksi illalla kotiin katsomaan uutiset. Talvisin ehtii jo seitsemältäkin joskus kotiin. – Olemmehan me matkustelleet, mutta aina on ollut sellainen olo, että varsinainen loma on sitten vasta kotona. Kun elämä on hyvää, ei kaipaa mihinkään, Järvelät sanovat. Niinpä Aulis saa huomisaamunakin jälleen tuoreita sämpylöitä. Ensi kesänä Kustavin Talouskaupalla nähdään taas Timo Koivusalo , jolla on tapana poiketa morjestamassa, kun on matkalla Iniöön. Jari Sillanpääkin poikkeaa, kun kesällä liikkuu näillä main. Ehkä Aki Wahlmaninkin pistäytyy tapaamassa vanhaa televisiokollegaansa. Sirkka-Liisa Järvelä on nimittäin itsekin ollut televisiossa monissa ruokaohjelmissa, myös Wahlmanin kanssa. Viimeksi Järvelät nähtiin Neljän tähden illallisella Sukarin Topin kanssa.