Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Maskulaista Pianismin juhlaa Laitilassa

12-vuotias Julia Elomaa konsertoi Laitila-salissa lauantaina marraskuun 2. päivänä kello 17 alkavassa Pianismin juhlaa -konsertissa. Julia on Maskussa sijaitsevan Kurittulan koulun kuudennen luokan oppilas, joka on aloittanut piano-opintonsa 6-vuotiaana Turun konservatoriolla Jaana Luuppalan johdolla. Sivuaineena hän opiskelee vapaata säestystä. Julia on erittäin lahjakas pianisti ja muusikko, sillä nuoreen ikäänsä nähden on poikkeuksellista, että hän on jo tehnyt musiikkiopistossa musiikin perusopinnot ja opiskelee tällä hetkellä syventäviä opintoja. Julia on esiintynyt lukuisissa oppilaskonserteissa Turun konservatoriolla, Sibelius-museossa sekä Taidekappelissa. Nauvon kamarimusiikkipäivillä hän esiintyi kesällä 2016 ja Turun konservatorion kamariorkesterin solistikonsertissa hän soitti Haydnin C-duuri pianokonserton I-osan vuonna 2015. Julia on palkittu Turussa järjestetyssä Pianoaura kilpailussa vuosina 2016 ja 2019, Steinway-pianokilpailussa Helsingissä 2016 sekä Tukholman kansainvälisessä musiikkikilpailussa vuonna 2017. Julian Laitilan konsertin ohjelma on laaja ja monipuolinen. Hän soittaa muun muassa Bachia, Mozartia, Bartokia ja Sibeliusta. Näiden lisäksi kuullaan myös uudempaa suomalaista pianomusiikkia Joonas Pohjoselta ja Sebastian Fagerlundilta . Konserttiin on vapaa pääsy ja se kestää noin 40 minuuttia. Konsertin tuottaa Vakka-Suomen musiikkiopisto.