Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Nuorisovaltuustolta tukea sihy-hankkeelle

Uudenkaupungin nuorisovaltuusto on laatinut julkilausuman sivistys- ja hyvinvointikeskuksen puolesta. – Uusi hyvinvointikeskus tukisi voimakkaasti arvoja ja osaltaan edistäisi uusikaupunkilaisten elämänlaatua. Se toisi yhteen uusia ihmisiä ja parantaisi nuorten koulutus- ja harrastusmahdollisuuksia, nuorisovaltuusto toteaa julkilausumassaan. Valtuusto toteaa myös, että useimmat nuorisovaltuustolaiset opiskelevat nykyisissä koulurakennuksissa ja ovat huolissaan rakennusten ja tilojen kunnosta. Toimintojen saman katon alle tuominen myös vähentäisi kulkemista, jolloin aikaa jäisi enemmän muun muassa läksyjen tekoon ja vapaa-aikaan läheisten kanssa. Nuorisovaltuustossa on hankkeen arvoiksi on nostettu yhteisöllisyys, kohtaaminen ja luovuus. Kyseiset arvot ovat myös suuressa roolissa nuorten kasvussa ja kehityksessä. Nuorten mielestä sihy-hankkeen suunnittelussa on otettu hyvinhuomioon myös ympäristöasiat. Nuorisovaltuusto toivoo, että myös jatkossa ympäristöasiat ovat läsnä päätettäessä uuden talon ratkaisuista. Nuorisovaltuusto puoltaa sivistys- ja hyvinvointikeskuksen rakentamista ja toivoo päättäjiltä rohkeita ja pitkälle kantavia päätöksiä.