Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kuntoputki kutsuu eläkeläisiä U:gissa

Jo useamman vuoden ajan Uudenkaupungin Lions Club on tarjonnut eläkeläisille mahdollisuuden turvalliseen talviliikuntaan Vahterusringin kuntoputkessa. Kilometrin pituisella radalla sisätiloissa ei tarvitse pelätä liukastumisia, ja seuraakin saattaa osua kohdalle. – Tämä on tarkoitettu kaikille eläkeläisille, järjestöön ei tarvitse kuulua, Jaakko Suominen Lions Clubista korostaa. Mahdollisuus kuntokävelylle on arkisin kello 10–12, jolloin Vahterusringin työntekijät nostavat eläkeläisjärjestöjen vihkot aulaan esille. Niihin on hyvä kirjata osallistumisensa, jotta Lions Club pysyy laskuissa mukana. Kävelyä voi harrastaa aina kauden päättymiseen saakka huhtikuulle asti. Mahdollisuutta on käyttänyt yhteensä noin 100–150 henkilöä, ja käyntikertoja kertyy kauden aikana noin 400–500. – Kaikki eivät käyntejään merkitse ylös. Suosittelemme sitä, sillä Lions Clubin on helpompi tehdä päätöksia seuraavasta kaudesta, kun tiedetään, kuinka paljon kiinnostusta on, Suominen sanoo. Kuntoputki sopii kävelyn lisäksi pyöräilyyn ja rullaluisteluun. Suominen vakuuttaa, ettei mahdollinen rollaattorikaan jää jalkoihin. – Periaate on, että nopeammat väistävät hitaampia. Jos putkessa on kävelijöiden kanssa samaan aikaan rullaluistelijoita ja pyöräilijöitä, voi katsoa, ettei silloin täytä koko baanaa. Ja saa täällä juostakin, hän sanoo. Ensimmäisinä kuntoiluvuosina eläkeläisjärjestöistä aina joku oli ohjaamassa kävelyjä, mutta se todettiin liian sitovaksi. Nyt ensikertalaisia opastavat Vahterusringin työntekijät.