Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kukkaniittyjä maljakkoon!

Älä suostu syksyyn. Pane hanttiin, pidä puolesi, vaikka vilutuuli jo talosi nurkalla joka haapaa kopeloisi. Kirjotin tuon johdannoksi luentoon luovuudesta, varoitukseksi mielestäni vääränlaisesta vanhenemisesta. Sellaisesta jossa haudataan innostus, luovutaan leikistä ja lapsenomaisesta uteliaisuudesta. Siis varotaan aikuistumasta liikaa. Kestää pitkään varttua nuoreksi, totesi joku viisas. Sitä pysyy nuorena, jos iloitsee elämästä, syö hitaasti ja valehtelee ikänsä, totesi näyttelijä Lucille Ball. On haikeaa ikääntyä, mutta kiehtovaa kypsyä – ellei satu olemaan banaani. Jos olisin tiennyt eläväni näin pitkään, olisin pitänyt parempaa huolta itsestäni, toteaa jälkiviisas. Rypytkin ovat kuulemma vain rentoutunutta ihoa. No just joo. Israelin entisen naispääministeri Golda Meirin mielestä ei ole synti olla seitsenkymppinen, ”mutta ei se mikään vitsikään ole”. Vastaväitteen esittää 120-vuotisjuhliaan viettävä ranskatar, joka tv-haastattelussa totesi, ettei hänellä edelleenkään ole kuin yksi ryppy – ja senkin päällä hän istuu. Leikkimieli piti ranskatarta virkeänä peräti 124-vuotiaaksi. Tässä voi häpeämättä toistaa paria lempihokemaani: On vain leikkiviä lapsia ja orjia. Ja siitä on leikki kaukana, jos siitä on leikki kaukana. Samaa mieltä on kohta 97 vuotta täyttävä Ilmari Halinen Ylöjärveltä, veteraani joka sodassa onnekseen ”jäi ohiammutuksi”. Oppi jo rintamalla vapautumaan henkisesti stressitilanteista. Suruun ja murheeseen ei saa jäädä kiinni, se vie elämänhalun. Eikä etukäteen kannata murehtia mistään. Sano hyviä sanoja toiselle, neuvoo Ilmari viisaasti. Ja polkee kuntopyörää päivittäin yli 10 km – ”muutenhan minusta tulisi jalaton tupaukko. Ja hymyä ja naurua pitää olla, ilman niitä ei voisi elää”. En voisi enempää olla samaa mieltä. Opitaan nauramaan myös itsellemme. Sain sitä taas harjoitella kirurgityttäreni Paulina Salmisen professoriluennolla. Onneksi hitusen ennen Turun Yliopiston rehtoreitten ja kolmen vastaleivotun professorin juhlavaa sisäänmarssia. Olin istuutumassa ihan eteen, tokariville ja tiedättehän ne luentosalien itsestään ylös palautuvat istuimet. Omani oli ilmiömäisen nopea ja totta maar meikä ottaa ja plätkähtää tyhjän päälle – komealla kolinalla ja kauhusta kikattaen. Se on mukava lisämuisto tärkeästä juhlahetkestä. Jälkeenpäin komppasin Jenni Kokanderia kehaisemalla perheelleni että ”olen ylpeästi se, joka törttöilee taustalla”. Hellitään hauskoja, hyviä muistoja ja vaalitaan vastasyntyneitä toiveitamme. Parin vuoden takainen kirjani yllyttää jo nimellään: ”Täyttä elämää – vuosista viis!” Haetaan, ihan hamutaan lisää täysiä, merkityksellisiä hetkiä – kukkaniittyjä kuivakukkamaljakkoihin. Tuula Sandström runoilija, kirjailija Taivassalosta