Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Luka löytää maastosta kantarellit ja kaljatölkit

Vielä viisi ja puoli vuotta sitten vehmaalainen Liisa Puttaa saattoi ihmetellä ihmisiä, joiden elämä pyöri koiran ehdoilla. – En ymmärtänyt, miten koiraan saattoi olla niin höpertynyt. Ajattelin, että kylläpä koira rajoittaa, ja miten nyt yhden piskin takia tämmöisiä tehdään, hän nauraa. Nyt Puttaan omaakin elämää rytmittää ja sulostuttaa koira, labradorinnoutaja Luka. Metsästyslinjainen, kasvattajanimeltään Rantasipin Pate on osoittautunut lahjakkaaksi metsästys- ja jäljestyskoiraksi, joka voitti hiljattain Mejä-kokeessa suomenmestaruuspronssia. – Koira oppii mitä vaan, kun vain opettaa. Opetin Lukan hakemaan postin suoraan postinjakajalta, ja se osaa etsiä pullot ja tölkit tienpientareelta, Puttaa kertoo. Yksi viimeisimmistä aluevaltauksista ovat kantarellit, joista Luka ilmoittaa perässä kulkevalle omistajalleen. Tosin harjoitusvaiheessa voi mennä vähän pieleenkin. – Huomasin kantarelleja 5–6 metrin päässä ja käskin Lukaa etsimään. Se ryntäsi metrin verran niiden ohi ja alkoi kauheasti kaivaa maata. Ihmettelin sitä, kunnes se palasi olutpullon kanssa, Puttaa kertoo. Puttaa ei ollut ajatellut hankkia koiraa. Hän hoiti äitinsä vanhaa kissaa, joka sai elää rauhallisen elämän aina 18-vuotiaaksi asti. Misu-kissan kuoltua Puttaan aikuiset lapset alkoivat puhua, että koira voisi sopia äidin elämään, ja vieläpä metsästyslinjainen, aktiivinen labradori. – Luka on hirveän kiva seuralainen, ja aina valmiina kaikkeen. Kerran se oli pojallani yötä, eikä illalla tullessani kotiin tai aamulla herätessäni ollutkaan paikalla. Olin asunut kymmenen vuotta yksin, mutta vasta silloin ymmärsin, mitä yksinäisyys on, hän kertoo. Puttaan poika, Vehmaan teknisenä johtajana työskentelevä Antti Heinonen vie Lukan välillä lintumetsälle. Hän sai myös tuurata matkoilla ollutta äitiään metsästyksen ja jäljestyksen SM-kokeessa. – Antilla ei ollut mitään kokemusta, mutta hän oli valmis lähtemään. Itse olisin jännittänyt tosi paljon. Ensimmäisen päivän karsinnoissa Luka oli paras ja ylsi seuraavana päivänä kolmanteen sijaan, joten kilpailut menivät niin yli odotusten kuin olla voi, Puttaa kertoo. Koska Puttaalla ei ollut aiempaa kokemusta koiran koulutuksesta ennen Lukaa, hän kantoi kirjastosta kotiin opaskirjoja. Parivaljakko on myös käynyt kursseilla Turussa ja Aurassa, ja osallistuu viikoittain Vakka-Suomen Noutajien tottelevaisuuskoulutus- ja metsästysharjoituksiin. Puttaalla on itselläänkin metsästyskortti ja aseenkantolupa, mutta tositoimiin hän ei vielä ole ryhtynyt. Koiran jäljestystaidoista on ollut paljon hyötyä. – Käymme hakemassa kolarihaavakkoja, jotka välillä löytyvät ja välillä eivät. Jos kauriilla on vaikka yksi jalka poikki, se juoksee silti niin kovin, ettei koira saa sitä kiinni. Yksi toive Puttaalla on. Jos auto töytäisee eläintä, joka lähtee haavoittuneena pakoon, paikka pitää merkitä. Merkiksi riittää mikä tahansa autosta löytyvä roska, kuten muovipussin riekale. Sellaisen puutteessa pientareelle voi kerätä vaikka oksia. – Melkein voisi yleistää, ettei kukaan koskaan merkitse tarkkaan paikkaa, missä onnettomuus sattuu. Jos paikka on tiedossa, Luka löytää haavoittuneen eläimen muutamassa minuutissa, kun ilman merkkiä siihen voi mennä tunninkin verran, Puttaa sanoo.