Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

SBS Maskulla sysimusta erä

SBS Masku pelasi yhden susimustan erän ja kärsi sen vuoksi kauden ensimmäisen tappionsa miesten salibandyn kolmosdivisioonassa sunnuntaina Turussa. Maskulaisittain kummallinen ottelu päättyi TBS:n voittoon maalein 9–6. Avauserän oudot tapahtumat johtivat siihen, että TBS latoi seitsemässä minuutissa kuusi osumaa. Toisessa erässä Masku heräsi horroksestaan ja kiri parhaimmillaan jo kahden maalin päähän. Päätöserässä ei kuitenkaan enää riittänyt puhtia takaa-ajoon. Maskulaisista Tino Vikama maalasi kahdesti. Kertaalleen pallon vastustajan reppuun saivat Eero Elonen, Niko Huhtala, Niko Suni ja Tuomas Saastamoinen . TVA:n kanssa SBS Masku kävi tiukan taiston, joka tuotti voiton numeroin 4–3. Maskun maaleista kaksi meni Henrik Johanssonin nimiin. Niklas Rustholkarhu ja voitto-osuman päätöserässä viimeistellyt Niko Suni olivat muut maalintekijät. SB Naantali otti kauden avausvoittonsa kukistamalla TBS:n lukemin 8–5. Kahden erän jälkeen tilanne oli vielä tasan, mutta lopussa Naantali meni menojaan. Kahden maalin miestä Joonas Saloa säestivät yhdellä osumalla Tomi Stenberg, Jere Holopainen, Antton Gustafsson, Jerry Lastunen ja Pasi Varjonen . Lisäksi TBS sohi pallon kerran omaan verkkoon. Lisätavaraa pistepussiinsa naantalilaiset eivät kuitenkaan saaneet, sillä toisessa ottelussa SB Hirvensalon kakkosjoukkue oli niukasti parempi maalein 5–4. Timo Tuomialho tehtaili hattutempun ja lisäksi Tomi Stenberg kavensi kaksi sekuntia ennen loppua.