Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Ekotiimissä vähennetään pienin teoin kotien ympäristökuormaa

Ekotiimi on ryhmä ihmisiä, jotka haluavat elää kestävämmin, vähentää ympäristökuormitustaan ja suojella luontoa. Ryhmässä jaetaan keskenään kokemuksia, tietoa ja toimintaideoita. Mynämäessä Saarekkeessa kokoontuu noin kerran kuukaudessa ekotiimi, joka sai alkunsa keväällä Saaren kartanon avoimien ovien päivillä pidetystä keskustelutilaisuudesta. Tilaisuudessa oli runsaasti väkeä, joten asiaan oli kiinnostusta, ja niinpä Pirjo Majuri lähetti syksyllä yhteystietonsa jättäneille kutsun mukaan perustettavaan ekotiimiin. Nyt on kokoonnuttu kaksi kertaa. Ekotiimin voi perustaa kuka vain, ja sopivan kokoinen porukka on 4–8 henkilöä tai kotitaloutta. Porukan voi kerätä vaikka naapurustosta, työpaikalta tai kaveri- ja harrastusporukasta.   Ekotiimin ajatuksena on, että kohti kestävämpää elämäntapaa edetään pienin askelin. Jokainen lähtee liikkeelle omasta lähtötilanteestaan ja tekee juuri itselleen ja omaan elämäntilanteeseensa sopivia muutoksia. Tiimin kokoontumisia voi viedä eteenpäin käyttäen aloituspakettia, joka löytyy nettisivulta www.ekotiimi.fi. Sen sisältämillä testeillä ja mittauksilla voi aluksi selvittää, miten toimii arjessa nyt, ja sen jälkeen valita toimenpiteet, joilla haluaa muuttaa toimintaa järkevämmäksi.   Jokaisella kokoontumiskerralla keskustellaan jostakin aihealueesta, jonka jokainen tiimiläinen vuorollaan valmistelee. Teemaosioina ovat asuminen, liikkuminen, ruoka, ostostavat ja hyvinvointi. Mynämäen ekotiimi käsitteli torstaina ruokaan liittyviä asioita, joita alusti Terhi Linjos . Linjos totesi yllättyneensä monestakin asiasta, vaikka luuli jo itsellään olleen paljon aihealueen tietoa. – Yksi mikä ihmetytti, oli se, että ruokahävikin määrä maailmassa on 1,6 miljardia tonnia, ja jos jatketaan nykyisellään, se kasvaa kolmanneksen vuoteen 2030 mennessä. Ja että silloin heitetään joka sekunti ruokaa hukkaan 66 tonnia. Kaikesta maailmassa tuotetusta ruuasta 30 % päätyy hävikkiin. Yllätys oli myös se, että kaikkien mittareiden mukaan yksityisen sektorin rooli on tärkein. – Olin ajatellut että se olisi esimerkiksi kaupat, mutta eniten ruokaa haaskaavatkin kotitaloudet, Linjos toteaa. Vinkkejä hävikin vähentämiseen Linjos kertoi löytyvän muun muassa Saa syödä -verkkosivustolta. Sieltä löytyy esimerkiksi tähdereseptejä ja tietoa siitä, mitä tarkoittavat päiväysmerkinnät ”Viimeinen käyttöpäivä” ja ”Parasta ennen”. Etenkin parasta ennen -päivämäärän jälkeen ruoka voi olla täysin syömäkelpoista. Yksi syy hävikkiin on se, että laitetaan enemmän ruokaa kuin tarvitaan. – Se on mun synti. Mutta kun huomaan, etten saa kaikkea itse menemään, soitan sitten usein jonkun syömään, Linjos kertoo. Ekotiimissä todettiin myös, että ruokaa voi pakastaa annoksina, ja samoin käyttää pakastinta hyödyksi jos ostaa tarjoustuotteita isomman määrän. Myös vanhanajan säilöntäkeinoja kuten hapattamista ja umpioimista kannattaa kokeilla.   Ekotiimin verkkosivulla olevista testeistä muistutettiin, että niihin ei kannata suhtautua liian tiukasti, sillä esimerkiksi kodin elämäntapa -testistä harva saa täysiä pisteitä, koska kaikki eivät pysty kasvattamaan itse omaa ruokaansa. Mittauksiakaan ei tarvitse kovin orjallisesti tehdä, mutta ryhmässä todettiin että ne saattavat avata silmiä omasta kulutuksesta. Mittauksilla seurataan muun muassa kotona syntyvän jätteen määrää, veden ja sähkön kulutusta sekä ostostapoja.