Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

”Kun ei rahat riitä…”

Nykyisen hallituksen hallitusohjelman mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan painopistettä siirretään perustason palveluihin ja ennaltaehkäisevään toimintaan. Palvelut ovat yhteensovitettuja, hoitoketjut ovat sujuvia ja ihmiset saavat tarpeenmukaiset ja vaikuttavat palvelut oikea-aikaisesti. Lisäksi perustason palveluiden saatavuutta parannettaessa otetaan huomioon tuottajakentän monipuolisuus ja lähipalveluiden saavutettavuus. Loistavaa, mutta miten se toteutetaan käytännössä? Samaan aikaan kunnilla ei ole enää rahaa. Väestömme ikääntyy ja tietyt asuinalueet imevät asukkaita puoleensa. Sairaanhoitopiirit, kuntayhtymät ja kunnat tasapainottavat talouttaan ja yt-neuvotteluja käydään eri puolilla maata. Silti hoitoa täytyy antaa ja laadukkaasti. Juustohöylämäiset kulujen leikkaukset antavat hetkeksi kuvan, että on edes yritetty. Joskus tämä johtaa siihen, että kokonaisuutta ei kuitenkaan nähty ja kulut toisella sektorilla vain lisääntyivät. On muistettava, että talouden tasapainottaminen ei ole pelkästään höyläämistä. Se on organisaation ja toimintatapojen muuttamista. Se lähtee meistä kaikista. Jokaisesta työntekijästä ja poliitikosta, ja sen on tapahduttava nyt, jotta palvelut on turvattu myös tulevaisuudessa. Sairaalapaikkojen määrä tulee laskemaan. Vuodeosastolla hoidettujen määrä tulee vähenemään samalla kun avohoitopalvelujen määrä tulee kasvamaan. Digitalisaation kautta palveluja siirtyy nettiin ja kotiin. Esimerkiksi Mika Mularin jo vuosia sitten ideoimat erikoislääkäreiden etäkonsultaatiot lisääntyvät. Työvuorosuunnittelussa tulee olemaan ohjelma, joka antaa suoraan työvuorot asiakaskunnan hoidon tarpeeseen nähden. HP:n Jarkko Huhtaniityn mukaan monikaan ei ehkä tule ajatelleeksi, että itse asiassa tekniikan tarkoitus on säästää hoitohenkilökunnan aikaa nimenomaan siihen tärkeimpään eli potilastyöhön. Käytännön työtä tekevät ihmiset pitääkin saada mukaan esimerkiksi digitalisaation vaatimiin uusiin toimintatapoihin. Opiskelijoiden käyttöä esimerkiksi asiakaspalautekanavissa ja sähköisten palveluiden kehittämisessä tulee yhä kehittää. Priorisointikeskustelu on jälleen voimissaan, mutta se lähti nyt väärille urille. Vanhan ajattelun mukaan se oli, että ketä hoidetaan. Diagnoosit luetteloitiin ja itseaiheutettu sairauksista puhuttiin hyvin leimaavasti. Uusi ajattelutapa on, että millä hoidon keinoilla ja laitteilla asiakasta hoidetaan. Jatkossa yhteisten hankintakeskusten kautta erilaiset laitehankinnat tehdäänkin keskitetysti ja erityisen kalliiden lääkkeiden käytön tarve laitetaan paremmin käypä hoito suositukseen. On todettava, että julkisen terveydenhoidon kustannusten kurissa pitämiseksi on tehtävä koko ajan toimenpiteitä. Nyt viimeistään pitääkin sujuvoittaa potilaiden hoitoketjuja, pohtia yhdessä heidän hoitonsa mielekkyyttä ja pyrkiä turhista hoidoista eroon. Rakenteelliset muutokset ovat tulossa ja ne eivät säästä organisaatioita, jotka eivät ole valmiita soterakenneuudistuksen valmisteluun ja sen toimeenpanoon. Linnakkeet tulee hajoamaan ja muutoksen jälkeen huomataan, että ennen uudistusta nykymuotoisen terveydenhuollon hallinnolliset rakenteet olivat yhä kauniita ajatuksia 1970-luvulta. Mikäli jatketaan nykyisellä mallilla, niin osa työntekijöistä väsyy jatkossakin työn kuormittavuuteen, asiakkaat eivät saa ajoissa oikeaa hoitoa ja ne rahat eivät riitä. Timo Tolppanen Maskun Niemenkulmasta