Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Moduuleja joka käyttöön

Nousiaisten kunnanvirasto muutti viikko sitten parakkeihin –  tai moduuleihin, jos tilaratkaisua haluaa kuvailla vähän nätimmin. Takavuosina parakit kelpasivat vain rakennustyömaille. Sitten niistä alkoi tulla ratkaisu vähän kaikkeen: moduulitiloissa on päiväkoteja, kouluja, lääkäreitten vastaanottotiloja. Asuntojakin parakeista on tehty. Ruotsissa Skanska ja Ikea kehittivät 1990-luvun puolivälissä puupohjaisia moduuleja kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon. Konseptilla on rakennettu pientaloja myös Suomeen. Uudessakaupungissa moduuleja harkittiin asuinkäyttöön vuonna 2009. Neapo Oy ja kaupunki suunnittelivat viittä punaista tupaa erityisasumisen tarpeisiin. Punaisten tupien kylä oli tarkoitus pystyttää Levysepänkadun ja Laivanrakentajantien väliselle alueelle. Kylä oli ajateltu asukkaille, joiden käytössä asunto menee nopeasti huonoon kuntoon. Teräsmoduuli olisi kestänyt vähän kovempaakin elämää. Punaisten tupien kylä ei sitten kuitenkaan toteutunut. Vuonna 2017 moduulit kelpasivat hätäratkaisuna Uudenkaupungin asuntopulaan. Näissä moduuleissa asutaan vieläkin, sillä hyvin toteutettuna moduulit ovat kuin mitä tahansa pientaloja. Digitalisaatio mahdollistaa moduuleille täysin uuden elämän. Vantaalla avattiin keväällä 2017 myyjätön moduulikauppa. Rivenderin kehittämässä testimyymälässä oli yli 70 elintarviketuotetta. Kokeilun aikana moduulimyymälässä kävi lähes 500 asiakasta ja tehtiin reilut tuhat ostosta. Kun perinteiset kyläkaupat ja korttelikaupat käyvät vähiin, Rivender tähtää moduulikaupasta niiden korvaajaa. Pienimmät, digitaalisesti toimivat moduulit ovat pakettiautomaatteja ja apteekkien noutopisteitä. Yara esitteli viime kesänä Okra-maatalousnäyttelyssä YaraCon 24/7 -kontin, joka on siirrettävä maatalouskauppa. Teräskontissa ei ole ikkunoita, eikä myyjää. Viljelijä tunnistautuu kortilla tai kännykkäsovelluksella sisään, valitsee tuotteet ja maksaa ne. Myyntitiedot siirtyvät reaaliajassa tietokantaan. Kontti ei tarvitse kuin tasaisen maaston, sähköt ja verkkoyhteyden. Kun maatalouskaupat ovat harventuneet, moduuli ja digitaaliset ratkaisut mahdollistavat uudentyyppiset maatalouskaupat, jotka ovat avoinna 24 tuntia vuorokaudessa kaikkina vuorokausina. Näyttelyssä konttiin tutustuneet viljelijät suhtautuivat hyvin myönteisesti konttikauppaan. Sinne pääsee, kun töiltään ehtii.