Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vainio lupasi kuntalaisaloitteelle nopeaa käsittelyä – Sihy-hankkeen keskeyttämistä vaatii 795 allekirjoittajaa

Uudenkaupungin sihy-hankkeen keskeyttämistä vaativaan kuntalaisaloitteeseen kertyi kaikkiaan 795 allekirjoitusta. Kuntalaisaloite luovutettiin maanantaina kaupunginjohtaja Atso Vainiolle . Kuntalaisaloitteen allekirjoittajia tilaisuudessa edustivat Helena Vartiainen, Harto Forss, Seppo Sjöblom, Maj-Britt Varpe sekä Matti Jussila. – Me allekirjoittaneet haluamme lapsillemme ja nuorillemme terveellisen, turvallisen ja viihtyisän oppimisympäristön sekä henkilöstölle vastaavat työtilat. Tämä tavoite on saavutettavissa peruskorjaamalla Viikaisten koulu. Myös uimahallin ja Pohitullin koulun purkamisesta on luovuttava, Vartiainen totesi tilaisuudessa. Kuntalaisaloitteen laatijat perustelivat näkemystään sillä, että rakennusten peruskorjaus tulee halvemmaksi kuin uusien tilojen rakentaminen. Maj-Britt Varpe kertoi olevansa huolissaan myös suurista luokkatiloista, joita uuteen kouluun suunnitellaan. Seppo Sjöblom muistutti, että rakennetun ympäristön tuhoaminen on aina peruuttamaton teko. – Rakennusten purkaminen ei ole ekologisesti viisasta. – Sen vuoksi päätökset purkamisesta tulee tehdä erityisen hyvin ja kriittisestikin tarkastellen. Päätösten tulee olla ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Vartiainen sanoi olevansa erityisen huolissaan kaupungin taloudellisesta kantokyvystä. Myös sitä epäiltiin, oliko valtuutetuilla riittävästi tietoa sihy-ratkaisun tehdessään.   Kaupunginjohtaja Atso Vainio muistutti, että sihy-keskustelu lähti peruskorjaamisesta. Hän myös totesi, että on eri asia puhua rakennusten peruskorjauksesta kuin perusparannuksesta, mikä tarkoittaa tilojen remontointia nykyajan vaatimuksia vastaaviksi. Vainio kiitti kaupunkilaisia siitä, että kunnan asiat kiinnostavat. Hän piti tärkeänä myös avointa ja kriittistä keskustelua, mutta muistutti, ettei keskustelu voi jatkua loputtomiin. Hän lupasi, että kuntalaisaloite otetaan nopeasti käsittelyyn. Valtuuston päätettäväksi sihy-hanke tulee 9.12. ja julkinen tarjouspyyntö sihy-keskuksesta olisi tarkoitus tehdä 10.12. – On suotavaa, että ennen sitä tämä kuntalaisaloite on käsitelty.   Vainio korosti, että sellaista ratkaisua ei voida tehdä, ettei tehdä mitään. – On kyse sitten uudisrakentamisesta, peruskorjauksesta tai näitten yhdistelmästä, kaupungin talouden hallinnassa tullaan uuteen vaiheeseen. Uudessakaupungissa on eletty talouden oikaisuvaihetta monta vuotta. Meillä on ollut laaja poliittinen yhteisymmärrys, että alijäämää ei tehdä. Sihy-hankkeesta kertyy kaupungille 2– 3 miljoonan euron lisäpainolasti joka tilikaudelle. – Meillä on väistämättä edessä, että tulee yksittäisiä tilikausia, jotka ovat alijäämäisiä. Kaupungin talous kestää kuitenkin sen. Taseessa on 12,3 miljoonaa euroa ylijäämää. – Tarvitaan kuitenkin myös rakenteellisia uudistuksia, muuten tase on syöty äkkiä pois, hän totesi.