Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Hoitajia tarvitaan heti neljä lisää – U:gissa kotihoidon henkilöstön sairaslomat heijastelevat työuupumusta

Yli 75-vuotiaita asukkaita on Uudessakaupungissa 1 856. – Ikääntyneiden määrä vain kasvaa. Väistämättä se tarkoittaa, että myös kotihoidon asiakkaiden määrä lisääntyy, vanhustyön johtaja Kirsi Routi-Pitkänen toteaa. Routi-Pitkänen on esittänyt, että Uudessakaupungissa palkattaisiin kotihoitoon heti neljä hoitajaa lisää. Esitys on käynyt sosiaalilautakunnassa, kunnanhallituksessa ja valtuustoon se on tulossa 28.10. Vanhustyön johtaja myöntää, että häntä pelottaa, miten esityksen käy, sillä kaupunki on aloittanut säästötoimet. – Toivon, että valtuutetut ymmärtävät, että kotihoito on väärä paikka säästää. Jos hoitajia ei ole riittävästi, asiakkaita ei pystytä tukemaan eikä kuntouttamaan riittävästi ja he ajautuvat raskaiden palveluiden piiriin varhaisemmin. – Se mikä aluksi vaikuttaa säästöltä, on lopulta kalliimpi ratkaisu, hän summaa.   Routi-Pitkänen on huolissaan myös henkilökunnan jaksamisesta. Kesällä tilanne äityi todella hankalaksi, hoitajilla oli kesälomia ja sairaslomia, eikä sijaisia saatu riittävästi. – Rankka kesä näkyy yhä sairaslomien määrässä. Kotihoidossa on puhuttu myös työuupumuksesta. Kotihoidon organisaatiota ollaan muuttamassa. Kotihoidon esimiehellä on ollut 70 alaista. Nyt omasta henkilökunnasta siirretään esimiestehtäviin kolme. – Organisaatioon tulee yksikön johtaja, joka keskittyy kotihoidon kehittämiseen ja hallintoon sekä kolme palvelualue-esimiestä. Tarvitsemme lisää lähiesimiehiä, jotta työntekijät tavoittavat esimiehen. Se on tärkeää myös työuupumuksen ennalta ehkäisemisessä.   Sairaslomat ovat todellinen ongelma, sillä viime vuonna tammi-elokuussa kotihoidossa sairaspäiviä kertyi 919, tänä vuonna saman ajanjakson aikana sairaspäiviä on kertynyt 1 967. – Kyllähän tämä kertoo paljon tilanteesta, Routi-Pitkänen sanoo. Kesän hoitajapula heijastui myös niin, että asiakkaita jouduttiin siirtämään ympärivuorokautiseen eli kalliimpaan hoitoon. Painopisteen pitäisi kuitenkin olla kotihoidossa. – Tähän on pyritty monella tavalla. Kotiutustiimillä on ollut tammi-elokuussa 52 asiakasta, heistä 19 pärjää kotona nyt kokonaan ilman tukipalveluita. Kun asiakas saa oikeaan aikaan kuntoutusta ja tukea, hän pärjää kotona paljon paremmin.   Kotihoidossa on otettu käyttöön työn tehostamiseksi paljon uusia menetelmiä sekä teknologiaa. Viimeisimpänä käyttöön on otettu koneellinen lääkkeiden annostelu. Seuraavaksi mietitään digitaalista ovenavausta, mikä helpottaisi tilanteita, kun hoitaja äkillisesti vaihtuu tai lähdetään turvapuhelinkäynnille. – Teknologia tietenkin helpottaa tilanteita ja vähentää käsiparien tarvetta, mutta kyllä silti hoitajia tarvitaan lisää, Routi-Pitkänen kertoo. Alun perin kotihoitoon toivottiin lisää hoitajia 1.9.2019 alkaen, nyt hoitajien lisäys menee loppuvuoteen –  jos valtuusto antaa hoitajien rekrytointiin lisämäärärahan. – Koti on ikäihmiselle paras paikka. Arjen askareissa kertyy fyysisiä harjoitteita ja lihasvoimaa, liikuntakyky pysyy parempana. Esimerkiksi kuntoutus- ja arviointiyksikkö Kuunarista 69 prosenttia asukkaista palaa kotiin. – Tavoitteemme on, että 75 prosenttia voisi palata Kuunarista kotiin. Mutta sitä varten tarvitsemme riittävästi hoitajia kotihoitoon. Uudessakaupungissa aiotaan pilotoida ensi vuonna erityisen tuen tarpeessa olevien, nuorten ja keski-ikäisten kotihoitoa. – Tätä on suunniteltu yhteistyössä kotihoidon, vammaispalvelun, mielenterveys- ja päihdepalveluiden sekä aikuissosiaalityön kanssa, vanhustyön johtaja Kirsi Routi-Pitkänen kertoo. – Myös vanhemmilla asiakkailla on mielenterveys- ja päihdeongelmia, joihin he tarvitsisivat tukea. Resurssit kokeilua varten perustettavaan tiimiin aiotaan ottaa kotihoidosta ja aikuissosiaalityöstä. – Tätäkin varten tarvitsemme lisää hoitajia, Routi-Pitkänen perustelee. Kotihoitoa tarjottaisiin asiakkaille, jotka muuten joutuisivat tehostettuun palveluasumiseen. – Osa pärjäisi kotona, jos vain saisi kotihoitoa.