Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Osa takseista siirtyi torille – U:gissa on nyt kaksi asemapaikkaa

Taksialan muutokset näkyvät Uudessakaupungissa nyt myös ihan katukuvassa. Osa taksiautoilijoista on siirtynyt torin laitaan. – Siirryimme tähän tällä viikolla. Olemme tehneet kaupungin ja tontin vuokranantajan kanssa sopimuksen, että meidän taksit voivat pysäköidä linja-autoaseman rakennuksen päätyyn. Tästä asiakkaat meidät löytävät, taksiautoilija Eero Veman kertoo. Torin laitaan ovat sijoittuneet Länsi-Suomen Lähitaksi -osuuskuntaan kuuluvat taksit. Osuuskunnan autot ajavat nimellä Taksi Länsi-Suomi. Lounais-Suomen Taxidataan kuuluvat sekä muut taksit ovat vanhan taksiaseman edustalla Rauhankatu 10:ssa. Matkaa kahden taksiasemapaikan välillä on vain puoli korttelia. Taksi Länsi-Suomi on satakuntalaisten ja varsinaissuomalaisten taksiautoilijoitten yhteisö. Osuuskuntaan kuuluu kaikkiaan 250 autoilijaa ja 300 autoa. Ketjun kotipaikka on Rauma, mutta ketjuun kuuluvia autoilijoita on myös muun muassa Uudessakaupungissa, Mynämäessä, Naantalissa, Maskussa, Nousiaisissa, Laitilassa ja Turussa. Veman sanoo siirtyneensä ketjuun, koska kaikki autoilijat ovat yhteisössä samanarvoisia. – On niitäkin taksiketjuja, joissa turkulaisilla autoilijoilla on etuoikeuksia. Turkulaistaksit saavat ajaa mihin tykkäävät, mutta täältä menevä auto ei saakaan, hän vertaa. Vaakakupissa painoi myös Taksi Länsi-Suomen käyttämä sovellus Valopilkku. – On autoilijoita, jotka odottavat edelleen vain puhelinsoittoja. Uskon, että sovellusten käyttö lisääntyy vähitellen, tahtovatpa autoilijat sitä taikka eivät. Olen 17 vuotta ajanut taksia, mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että uudistuksissa pitää pysyä mukana. Kaupunki suunnittelee linja-autoasemalle uusia pysäköintipaikkoja yksityisautoille sekä näkyviä taksitolppia. Tällä hetkellä taksiautoilijat ajavat merkitsemättömille paikoille torin laitaan. – Ei tässä muuta harmia ole kuin että yksityisautot ajavat näille paikoille. Bussien kanssa kyllä mahdutaan samalle tontille, Veman toteaa. Taksi Länsi-Suomen tilausvälityskeskus on Helsingissä, josta kyydit välitetään autoilijoille. Lounais-Suomen Taxidatan toimipaikka on Turussa. Molempien ketjujen autot ajavat myös Kela-ajoja.   Taksiala vapautui kilpailulle heinäkuussa 2018. Taksialan vapautumisen myötä taksit ovat jakaantuneet ketjuihin ja eri tilausvälityskeskusten alle.