Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Wirmolle murskavoitto erinomaisella pelillä

Salibandy IBK Meda 2 SBS Wirmo 11 Maanantaina Salossa kakkosen kestomenestyjää IBK Medaa vastaan pelattu vierasottelu oli mynämäkeläiseltä SBS Wirmolta varsin onnistunut, kun joukkue nakutti tuliaisiksi voiton maalein 2–11 (1–2, 1–3, 0–6). Ensimmäisessä erässä kotijoukkue Meda pääsi vielä avaamaan peliään tahtomallaan tavalla, eikä Wirmon ohjauspeli toteutunut toivotusti. Mynämäkeläiset pääsivät kuitenkin niukassa 1–2-johdossa erätauolle. Toisessa erässä puolustuspelaaminen alkoi purra, vastustajan hyökkäykset ohjattiin kulmiin, eikä omaan päähän kohdistunut enää avauserän kaltaista uhkaa. Yhden maalin salolaiset vielä iskivät, mutta vierasjoukkue puolestaan onnistui kolmesti ja kasvatti johtonsa päätöserään lähdettäessä kolmeen maaliin. Päätöserään odotettiin Medalta kunnon iskua, mutta hivenen yllättäen kentällä olikin enää yksi joukkue. Wirmo tehtaili erään kuusi maalia vastustajan nollaa vastaan ja pääsi nautiskelemaan maaleja siis lopulta kaksinumeroisille asti. Loppulukemat eivät jättäneet mitään epäselväksi. – Oikein hyvää pelaamista. Onnistuimme avauserän jälkeen nostamaan tekemisemme tasoa ja pelaamaan joukkueena sovitusti. Parkettipeli maanantai-iltana Medan tasoista joukkuetta vastaan ei ole lähtökohtana helppo, mutta nyt onnistuimme erinomaisesti, Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen kommentoi. Wirmon riveissä debytoinut tshekkivahvistus Vojtech Semerad oli niin ikään tyytyväinen peliin. – Minulle puualusta on kotimaan peleistä tuttu, joten ehkä se helpotti omaa pelaamistani. Hieno voitto joukkueelta ja mielestäni itsekin onnistuin hyvin. Pidin pelin fyysisyydestä, se sopii minulle, Semerad pohdiskeli. Wirmon seuraava ottelu tulee vastaan varsin nopeasti, sillä jo perjantaina Hani-hallille saapuu pitkäaikainen kilpakumppani Paimion Ruoska.