Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Masku odottaa jo parempaa talousvuotta

Maskun kunta odottaa, että talous kääntyy parempaan suuntaan ensi vuonna. Kunnanhallitus antoi valtuustolle lausuntonsa tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esille nostetuista kysymyksistä. Lautakunnan mukaan tulevina vuosina on välttämätöntä saada toiminta sellaiseksi, ettei tilinpäätöksissä jää kattamatonta alijäämää taseeseen. Hallitus muistutti, että viime vuosi oli kuntataloudessa poikkeuksellisen heikko, sillä lähes kaksi kolmasosaa kunnista teki alijäämäisen tuloksen. Tänä vuonna kuntataloutta heikentävät verotulojen tilitysjärjestelmän ongelmat, jotka siirtävät tälle vuodelle kuuluvia verotuloja ensi vuodeksi. Tilanteen pitäisi kohentua ensi vuonna, kun verotulot ja valtionosuusleikkaukset palautetaan kunnille. Lautakunta oli huolissaan myös vähäisestä tonttimyynnistä. Hallitus totesi, että kunnan tonttimyynti on piristynyt merkittävästi sen jälkeen, kun Pirttimäen asemakaava-alue tuli kunnan omistukseen. Lisäksi lautakunnan mukaan perusturvakuntayhtymä Akselin talousarvio on saatava tarkemmaksi. Hallituksen lausunnossa todettiin, että Akseli on hankkinut viime vuonna Kuntamaisema-ohjelman, joka mahdollistaa toiminnan ja talouden tarkemman seurannan ja raportoinnin.