Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Tulos oli erinomainen

Kustavin valtuustouutisoinnin otsikko oli turhan negatiivinen. Tämä johtui pelkästään siitä, että toimitussihteeri joutui tilanpuutteen vuoksi – tai jostain muusta syystä – jättämään otsikon loppuosan pois. Nyt tiistain lehdessä ollut otsikko kuului: Kustavin verotulot ja valtionosuudet laskivat, josta siis puuttui loppuosa – tulos erinomainen. No niin, tämän pienen tarkennuksen jälkeen uskaltaa taas näyttäytyä Kustavin kujilla ja kallioilla. Kustavin elinkeinoelämän suuntautuneisuus kuvastuu hyvin kunnanjohtaja Veijo Kataran tilinpäätöskatsauksessa, josta melkein kolmasosa liittyy jollain tapaa matkailuun tai kulttuurimatkailuun. Katsauksessa nostetaan esiin niin Kilpi-viikko, Mörk Ö -tapahtumasarja kuin Art Teatron sirkusstudiokin. Katsauksessa mainitaan matkailukohteina Katanpää, Isokari, Peterzens ja Lootholma sekä Spaunan kehittämishankkeet, joihin liittyy Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaavan laatimisen käynnistäminen. Katsauksessa mainitaan myös kunnanhallituksen aloittama matkailun kehittämis- ja toteutusohjelma, jonka valmistelua toteuttaa erillinen elinkeinotoimikunta. Ja vielä: matkailuiltaan osallistui 27 henkilöä. Tämän perusteella joku voisi väittää kunnan elinkeinoelämän olevan liian yksipuolinen. Näin asia ei ole. Kustavi on täynnä erilaisia itsenäisen ammatinharjoittajia vihannesviljelijöistä kala-alan yrittäjiin ja rakentajista maansiirtäjiin, jonka tosiasian kunnanjohtajakin tietää. Entisen Kustavin Puun tilat tosin edelleen odottavat toimijaansa. Vuosnaisissa Spaunan tiloissa pidetyssä kokouksessa luovutettiin kunnan standaari isäntäpari Zohar ja Minna Haranille. Lisäksi kokouksessa käytiin vilkas debatti, joka koski laaja-alaisen eli varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen erityisopettajan viran perustamista. Kun puheenvuoroja ei alkuun esitetty – kuten ei muidenkaan asioiden kohdalla – , kysyi puheenjohtaja Jarmo Mäntynen sivistyslautakunnan puheenjohtaja Jukka Lehtiseltä, onko hänellä jotain sanottavaa asiaan. Lehtisen mukaan on viran täytössä lienee vaikeuksia, koska pätevyyden omaavia henkilöitä tällaiseen virkaan on rajallisesti. Miksi, jatkoi Sirpa Koskinen kiivasta keskustelua. Koska siinä täytyy olla joku erikoiskoulutus, kuittasi Lehtinen. Ja viimein päästiin kahvitarjoilun äärelle.