Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Ruoholalle ensimmäinen miesten Suomen mestaruus

Kuulakas tähtitaivas saatteli 1345 lamppupäätä kilvoittelemaan yösuunnistuksen Suomen mestaruuksista Jämsässä lauantaina. Miehissä MS Parman 21-vuotias Akseli Ruohola oli täysin ylivoimainen johtaen kisaa alkumetreistä lähtien ja napaten samalla ensimmäisen aikuisten sarjan Suomen mestaruutensa. Paljakan maasto Himoksen eteläosassa oli tyypillistä keskisuomalaista mäkimaastoa kohtuullisin korkeuseroin. Maastopohja oli juostavaa, mutta hidasteena olivat vahvat varvikot. Perjantai-illan karsinnoissa selvän voiton ottanut Ruohola karkasi muilta minuutin päähän jo hyvin toteutetulla pitkällä kakkosvälillä. Askel oli muita vetreämpi monipuolisia haasteita tarjonneessa maastossa. Ruohola tavoitti 16. rastilla kolme minuuttia edellään lähteneen Ikaalisten Eetu Savolaisen , jonka kanssa sujuivat viimeiset 2,5 kilometriä vauhdikkaasti. Savolainen otti hopeaa. Pronssimies Aleksi Anttolainen taipui viisi minuuttia Ruoholalle. – Onnistuin vihdoinkin keskittymään pelkästään suunnistukseen miettimättä juoksuvauhtiani. Sain tehtyä hallitun suorituksen, mikä näkyi siinä, että vaikka rastiympyröissä tulikin virhettä, niin pystyin korjaamaan ne nopeasti. Suoraviivainen eteneminen oli ratkaisevaa. Maistuu kyllä hyvältä ensimmäinen SM-kulta aikuisissa ja vielä yösuunnistuksesta, Ruohola iloitsi. MS Parman Sanna Paukkunen otti sarjassa D40 jo kolmannen mestaruutensa tällä kaudella. Espoon Tari Ikäheimonen jäi reilun minuutin. Neljänneksi ja SM-plaketille ylsi Outi Sareila. – Hankalat rastit otin kieli keskellä suuta ilman suurempia ongelmia. Sitten otin lavat auki. Kartalta yksinkertainen kutosrasti pysyi kuitenkin piilossa pari minuuttia, tyytyväinen Paukkunen totesi. Naisissa Tiia Istolahti oli kahdestoista. – Rutiini oli vähän kateissa. Siinä nelos-vitosvälillä kiersin kiellettyä aluetta ja juuri sopivalla hetkellä aloin lukea kompassia etelä-pohjoissuunnassa ja kiersin melkein koko alueen vahingossa ympäri. Siinä tuli suurin virhe, Istolahti kuittasi. SM-plakeilla olivat lisäksi Wille Laitamäki ja Aleksi Karttila H18-sarjassa, Elisa Pirilä D15-sarjassa, Eija Koskivaara D50-sarjassa ja Vakka-Rastin Maija Verha D70-sarjassa.