Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Lisätietoa Huolin moduulikouluvaihtoehdosta

Saimme Huolin moduulikoulualoitteeseen jo ensimmäisen viikon aikana reilusti yli vaaditun määrän allekirjoituksia ja paperilistat on jo kerätty pois liikkeistä. Aloitetta voi edelleen allekirjoittaa netin kuntalaisaloitesivulla tai kyläyhdistysväen paperilistoille. Aloitteessa esittelimme vastaavan moduulikoulun Eurajoen Sydänmaalla. Huolin Seudun Kylien edustaja on nyt käynyt paikan päällä tutustumassa tähän kouluun, jossa 33 oppilasta on nyt jo noin vuoden ajan saanut opiskella uudessa kyläkoulussa. Koulun rehtori oli tyytyväinen rakennuksen tiloihin. Koulussa oli kaksi suurin piirtein samankokoista normaalia luokkatilaa, joissa esimerkiksi toisessa oli tällä hetkellä jopa 20 oppilasta. Eli luokkatilat tuntuivat riittävän suurilta myös Huolin koulun yhdysluokille. Lisäksi samalla puolen käytävää oli myös kaksi pienempää ryhmätilaa, joissa olisi yhteensä kolmannen luokkatilan verran pinta-alaa. Myös rakennuksen keskikäytävä laajentui rakennuksen keskiosassa käytävän toiselle puolelle lähes luokkatilan kokoiseksi aulaksi, jota käytettiin ainakin ruokasalina, mutta myös muuhunkin. Tämän ruokailuaulan molemmin puolin oli wc-tiloja, siivouskoppeja jne, sekä sisääntulokäytävät. Rakennuksen toisessa päässä oli opettajanhuone sosiaalitiloineen ja toisessa päässä valmistuskeittiö sekä tekninen tila, jossa kaksi ilmavesilämpöpumppua. Eli koulussa oli lattialämmitys moduulikohtaisine jakotukkeineen. Vaikka Huolin koulun oppilasmäärä hyvin mahtuisi myös kyseiseen rakennukseen ei se aivan tässä muodossaan sovellu Huolille. Eli toisaalta Sydänmaalla on niin hinnaltaan kuin varmaan pinta-alaltaankin suurempi valmistuskeittiö kun taas Huolille tulisi joka tapauksessa vain jakelukeittiö. Samoin erillistä ruokailutilaa ei Huolille ollut remonttivaihtoehdossakaan tarkoitus tehdä. Sen sijaan Sydänmaalla piharakennuksessa sijaitseva pienehkö sisäliikuntatila pukukoppeineen saattaisi Huolilla olla hyvä mahduttaa modullirakennukseeen, vaikka siihen toki varmaan muitakin kustannustasoltaan vastaavia vaihtoehtoja voisi olla. Puutyöluokathan molemmissa kouluissa ovat valmiiksi piharakennuksissa eli niistä ei eroja synny. Mutta kuten aloitteen esittelytekstissäkin jo todettiin, vastaavalla neliöhinnalla olisi Huolin remonttimäärärahalla saatavissa ainakin noin 50 kerrosneliömetriä lisätilaa eli muut em. eroavaisuudet huomioiden myös normaalin luokkatilan kokoinen sisäliikuntamahdollisuus pitäisi olla määrärahan puitteissa järjestettävissä. Tällöin tätä harvemmin käytössä olevaa sisäliikuntatilaa voisi käyttää myös ryhmätyötilana. Tällainen Sydänmaan koulun kaltainen päältäpäin perinteisen näköinen, mutta sisältä nykyaikainen ja kompakti ratkaisu olisi sopiva Huolillekin niin opetuksellisesti, taloudellisesti kuin ekologisestikin. Sydänmaan tapauksessa hankkeen tilinpäätöksen summa reilut 820 000 sisälsi tämän uuden koulun hankinnan lisäksi vanhan koulun ja ison piharakennuksen purkamisen, uuden luistelukoppi-liikuntavälinevaraston hankinnan, monenlaista pihan kunnostusta, valokuidun vetoa jne. Tämäkin on toki vielä alle Huolin remonttimäärärahan, mutta on silti hyvä selventää, ettei pelkkä uusi moduulikoulu pohjatöineen siis kivunnut lähellekään tuota summaa. Huolin koulun tapauksessahan ei nykyistä koulua missään tapauksessa kannata ainakaan tässä vaiheessa purkaa. Vesijohdot tietysti pitää tyhjentää, etteivät jäädy ja niin haluttaessa sisäpuolen levytykset ja lisäeristykset voisi vähitellen purkaa esimerkiksi työllistämis- tai talkootyönä, jolloin rakennuksen tarkempi kunto ja mahdollinen myöhempi käyttö- tai myyntiarvokin paremmin selviäisi. Tällöin ei rakennuksen purkamisesta ainakaan lähivuosina koituisi juuri kustannuksia ja myöhempi myyntikin olisi edelleen mahdollinen. Moduulikoulu kannattaisi sijoittaa asfalttipihan toiselle sivustalla hiekkakentän päälle, jolloin pallopeleissä voisi jatkossa käyttää piharakennuksen takana olevaa toista kenttää. Huolin Seudun Kylät ry