Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sukkasillaan

Maskun valtuusto kokoontuu perinteisesti Maskutalolla, joka on hieno vanha puutalo, mutta jossa on sellaisen ongelmatkin: etenkin äänentoiston puute on haitannut niin, että joskus ovat yleisön lisäksi valtuutetutkin höristelleet korviaan, kun eivät ole tahtoneet kuulla puheenvuoroja salin toiselta laidalta. Maanantaina kokoonnuttiin uuden Kurittulan koulun ruokalassa, jossa valoa riittää ja äänentoistolaitteet ovat uusinta uutta. Valtuutetuillekin oli tarjolla mikrofoniksi niin sanottu noppa, pehmeä catch box, jota saa luvalla heittää seuraavalle puhujalle. – Piti keksiä kysymys, että saa testata tätä mikrofonia, naurahti Tatu Puottula (sd.), joka kyseli, vaikuttaako Marjanummi-nimisen kiinteistön siirto Maskusta Nousiaisiin suoraan asukaslukuun. Metsätalouskäytössä oleva kiinteistö on asumaton, eikä valtuusto lähtenyt siirtoa vastustamaan.   Sanailua käytiin sen sijaan ilman mikrofonia kokouksen aluksi, kun Aki Simola (kok.) huomasi, että hänet on uuden tilan istumajärjestyksessä siirretty pois äärioikealta. Suivaantunut Simola teki tiettäväksi että tämmöinen peli ei vetele, hän kun on sentään runsaan 28 vuoden valtuustouransa aikana istunut puheenjohtajasta katsoen äärimmäisenä oikealla 23 vuoden ajan, poisluettuna vain se aika jolloin itse johti puhetta. Puoluepoliittiisia syitä taustalla ei kuulemma ole, vaan paljon olennaisempi käytännön asia: Maskutalon salin äärioikealta laidalta pääsee ensimmäisenä livahtamaan kokouksen päätteeksi kahvijonoon ja pois. Selitys tosin ontuu, kun Kurittulassa kahvi oli ennen kokousta ja äärivasemmalla. Joutuuko Simola kiukuttelemaan jatkossakin, riippuu muun muassa siitä mitä valtuuston puheenjohtaja Maija Salo (sd.) kokouspaikasta päättää eli siirrytäänkö Kurittulaan vai jatketaanko Maskutalolla. Toiveita siirrosta kuului kokouksen päätteeksi ainakin muutaman valtuutetun suusta. Yksi iso ongelmahan Kurittulassa on. Koulu on niin sanottu sukkakoulu, eli ulkokengissä ei ole asiaa eteistä pidemmälle. Ja se, miten saa valvottua, että aikuiset ihmiset tosiaan riisuvat kenkänsä, on paljon vaikeampaa kuin valvoa koululaisia.   Kengättömyyttä on kyllä syytä noudattaa, sillä sukkasillaan sipsuttelu säästää pintoja ja siivouskuluja. Raha olikin varmasti monen päättäjän mielessä, koska tiloja hyvin kuvailevan komea-sanan perään kuului usein myös se mutta: kallis. Menojakin akuutimpi ongelma tosin tällä hetkellä ovat tulot, sillä verokertymä sakkaa niin Maskussa kuin monessa muussakin kunnassa. Kunnanjohtaja Arto Oikarinen tyynnytteli valtuutettuja muistuttamalla, että kyse on nyt verojärjestelmästä, että itse rahat eivät ole mihinkään kadonneet. Talousjohtaja Jenni Sipilän puheenvuoro vei kuitenkin vähän toiseen suuntaan. Hän oli esitellyt kunnan budjetin toteutumista ensimmäisen puolen vuoden ajalta aiemmin valtuuston iltakoulussa, ja totesi, että iloisempaa jorinaa hänellä ei ole nytkään. – Jossain kohtaa näytti siltä että meillä siirtyisi ensi vuodelle verotuloja 600 000 euroa, mutta kappas vain, nyt kun tuli uusimmat ennusteet, niin siellä oli myöskin ensi vuodelle miljoonan pudotus verotuloissa, eli todella oudolta näyttää, Sipilä totesi. Valtionosuuksien kompensaatioerän tuomasta avustakaan ei ole tietoa, sillä Maskun kohdalla se riippuu paljon siitä, jaetaanko ne kunnille veronmenetyksen vai asukasluvun suhteessa. Viimeksi mainittu ei toisi Maskulle juuri mitään. Koska lukuja tarkastellaan epävarmuuksien keskellä, Sipilä huomauttikin, että nyt arvioitu 1,8 miljoonan alijäämä kuluvalta vuodelta on laadittu ”pessimisti ei pety” -ennusteena.