Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

SBS Wirmo uusissa tuulissa tutulla kipparilla

Puimureiksi jo vuosia sitten ristitty SBS Wirmon miesten edustusjoukkue on päässyt valmistautumaan neljänteen peräkkäiseen kakkosdivisioonakauteensa rauhassa ja huolellisesti. Jo hyvissä ajoin keväällä selvisi, ettei päävalmentaja Tero Tähtinen jatka tehtävässään ja melko nopeasti tämän jälkeen saatiin uudeksi päävalmentajaksi kiinnitettyä vanha tuttu Petri Seppinen . Seppisen pesti on kokonaisvaltaisemmin pelaajapolkua helpottava, sillä kokenut valmentaja otti edustusjoukkueen lisäksi vastuulleen myös B- ja A-poikien joukkueet. Vanhimmat juniorit ovat yhteisjoukkueita SBS Maskun kanssa. Lisäksi Wirmon ja SBS Maskun edustusjoukkueilla on farmisopimus. Voi siis hyvällä syyllä sanoa, että Seppisellä on erinomaisesti langat käsissään. – Tämä järjestely helpottaa junioreiden peluuttamista heille sopivissa sarjoissa. Saadaan haastetta ja pystytään yhdistelemään treeniryhmiä niin, että vaikka flunssa-aalto pyyhkisi yli rajullakin kädellä, saamme aina laadukkaita ja pelaajia eteenpäin vieviä harjoituksia aikaiseksi, Seppinen toteaa. Uusina pelureina tälle kaudelle Puimureihin liittyivät Antti Vuorinen, Juhani Niemi, Ilari Rossi, Eemeli Mustamäki ja Veikko Sainio , joka on mynämäkeläisille tuttu viimeiseltä divarikaudelta. Viime kauden pelaajista saatiin pääosin mukaan Seppisen toivoma pelaajarunko ja lisäksi junioripuolella kilpailu pelipaikoista on tiukentunut entisestään. – Muutamia lisäpelaajia on ollut vielä neuvotteluasteella, mutta kyllä meillä pitäisi varsin kilpailukykyinen porukka olla kasassa. Leveyttä tarvitaan junnujen kuorman keventämiseksi, sillä osalle tulee pelejä ja matkustamista kauden mittaan melko kattavasti. Kierrätystä varmasti nähdään, Seppinen pohtii. Seppisen aisaparina Puimureiden valmennuksessa on mukana Niko Haanperä , joka toimii myös A-junioreiden apuvalmentajana. Lisäksi fysiikkavalmennuksessa on apuna Marika Virkkunen. Joukkueen tavoitteet ovat kevään peleissä. – Askel askeleelta tavoitellaan paluuta ylemmäs. Runkosarjan tavoitteena on paikka lohkon pudotuspeleihin. Se tarkoittaisi jo paikkaa ensi kaudella aloitettavaan Suomi-sarjaan. Olemme nuori ja nälkäinen haastaja. Helpolla paikka pudotuspeleihin ei irtoa. Moni alueen kakkosdivisioonajoukkueista on vahvistunut viime kaudesta. Ainakin FoSu, IBK Meda, SB Hirvensalo, Salba ja FBT PiTU voidaan Wirmon lisäksi laskea mukaan taisteluun sarjan kärkisijoista.