Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Perheiden lintutorni kohentuu talkoilla – Aggregaatti ja sirkkeli kulkivat paikalle kottikärryillä

Kuuden hengen iskuryhmä kokoontui lauantaina talkoisiin Vasikkahaan pohjoiselle lintutornille Mynälahden rantaan. Mynämäen-Mietoisten luonnonsuojeluyhdistys kunnostaa keväästä asti käyttökiellossa olevan tornin osana Leader-rahoitteista Mietoistenlahti – luontoelämyksiä kaikille -hanketta. Vaarana oli, että koko torni olisi purettu. – Edellinen hallitus otti aika paljon rahaa pois Metsähallituksen määrärahoista, jolloin se alkoi keskittyä enemmän isoihin kansallispuistoihin kuten Kurjenrahkaan, Nuuksioon ja Öröön. Pienet retkeilyalueet jäävät toissijaisiksi, niiden kunnossapito lopetetaan ja rakenteet puretaan, luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Vesa Raivo kertoo. Yhdistyksen hankkeeseen liittyy sitoumus pitää perhetorniksi ristitty lintutorni sekä hankkeen puitteissa aiemmin rakennettu esteetön lintulava kunnossa vuoden 2024 loppuun asti. Sen jälkeen kohteet siirtyvät takaisin Metsähallituksen hoitoon. Vasikkahaan pienempi torni puolustaa paikkaansa, sillä sieltä näkee hieman eri lintulajeja kuin puolen kilometrin päässä sijaitsevalta isolta tornilta. Kun isolle tornille suuntaavat tosiharrastajat, pienemmän voivat valloittaa aloittelijat ja perheen pienimmätkin. Vuosituhannen alussa rakennettu torni on kärsinyt pahoista lahovaurioista. – Nykyinen suositus on, että lintutornit rakennetaan lehtikuusesta tai edullisemmasta kestopuusta, mutta tämä on rakennettu tavallisesta puutavarasta. – Uusimme yhden nurkkatolpan alaosan ja ylätasanteen lattian kokonaan. Lisäksi vaihdamme kaiteita ja porrasaskelmia. Tornin alle tulee terassi ja pöytäryhmä taukopaikaksi, ja ensimmäisen kerroksen alapuolelle rakennettava peltikatos suojaa sen alla olevat kerrokset säältä, Raivo kertoo. Talkoiden ydintiimi on kevään jälkeen ennättänyt kokoontua kymmenisen kertaa, kuudesta kahdeksaan tuntia kerrallaan. Hankkeen vaivalloisuutta on lisännyt se, että autolla ja peräkärryllä pääsee vain puolen kilometrin päähän, ja loppumatka on kuljettava kottikärryjen kanssa. – Kesällä meiltä varastettiin täältä aggregaatti, emmekä voineet enää jättää tänne mitään. Työkalut tuomme joka kerta mukanamme, mutta puutavara saatiin kuljetettua talvella rantaa pitkin perille asti autolla, Raivo kertoo. Kuuden hengen talkooporukan joukossa ahkeroi ensikertalainen, ruskolainen Kaisa Laihonen , joka huomasi ilmoituksen Mynämäen-Mietoisten luonnonsuojeluyhdistyksen talkoista sosiaalisessa mediassa. – Kun itse ulkoilen ja käytän reittejä paljon, on hyvä osallistua niiden kunnossapitoonkin. Tiedossa on, että työt tehdään vapaaehtoisvoimin. Täällä saan olla ulkona ja touhuta, ja myöhemmin käyttää palveluita ja reittejä hyvillä mielin, hän sanoo. Laihonen pitää tärkeänä, että luontoreitit ovat helposti saavutettavissa ja kunnossa. – Kun kohteelle menee kivasti hoidettu polku, ihmiset lähtevät luontoon helpommin. Vasikkahaan lintutornien parkkipaikka on Saaren kartanon kupeessa, jossa on myös luonnonsuojeluyhdistyksen huoltama kuivakäymälä. Isommalle lintutornille johtaa helppokulkuinen polku, josta voi jatkaa pienempää polkua pitkin perhetornille. Kunnostushankkeen aikana reittiin valmistuu lisäys, jota pitkin voi kiertää takaisin parkkipaikalle eri reittiä. Matkaa kertyy silloin yhteensä puolisentoista kilometriä.   Muokattu 21.9. klo 19.47: tarkennettu yhdistyksen sitoutumista kohteen kunnossapitoon