Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Mynämäessä palkittiin vuoden nuori yrittäjä

Mynämäen Yrittäjät on jo muutaman vuoden ajan myöntänyt Vuoden nuoren yrittäjän tunnustuksen nuorena aloitetusta yritystoiminnasta ja sen menestyksellisestä hoitamisesta. Tänä vuonna tunnustuksen sai Enertest Oy:n Tatu Salminen . Jäähdytys-, lämmitys- ja automaatiojärjestelmien suunnitteluun, toteutukseen ja ylläpitoon erikoistuneen yrityksen perusti Tatu Salmisen isä Seppo Salminen vuonna 1985. Tatu Salminen oli yrityksessä ensin asennushommissa työntekijänä. – Kyllä sitten aika äkkiä huomasin, että kiinnostusta oli myös sen isomman kuvan hoitamiseen. Tietoisesti rupesin sitten jossain vaiheessa myös kouluttautumaan johtamisen ja yrittämisen puoleen, hän kertoo. Yrittäjäsuvussa kasvaneella on usein edessä valinta: jatkaa samaa rataa tai sitten ottaa etäisyyttä ihan kunnolla. – Ihan oikea polku tuli valittua, hän toteaa tyytyväisenä. Tunnustus luovutettiin torstaina Mynämäessä pidetyn Yrittäjänpäivän tilaisuuden yhteydessä. Mynämäen Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Marjo-Riitta Martikainen totesi hienona asiana sen, että Enertestissä on yritykselle löytynyt jatkaja, sillä kaikilla ei sellaista tilannetta ole, että olisi nuorta polvea ottamassa vastuuta yrityksestä eteenpäin.   Yrityksestä Tatu Salminen otti pikku hiljaa enemmän vastuuta 2010 jälkeen. Täysipäiväisesti hän on vetänyt yritystä siitä eteenpäin kun yritysmuoto vaihdettiin ky:stä osakeyhtiöksi syksyllä 2015. Enertest työllistää kolmen omistajan lisäksi kokoaikaisesti yhdeksän henkilöä, jonka lisäksi hyödynnetään laajaa yhteistyökumppani- ja alihankintaverkostoa. Parhaillaan päättymässä oleva tilikausi näyttää vähän yli viiden miljoonan liikevaihtoa. Tavoitteena on jatkossa työllistää vähintään 1–2 henkilöä vuodessa lisää. – Parasta tässä yrittäjän roolissa on saada työllisyyttä lisättyä, ja varsinkin nuoria koulutettua työelämään ja tuotettua heille pitkiä työuria. Hyvä henkilöstö on kaiken a ja o, Tatu Salminen painottaa. Hän muistuttaakin saamansa yrittäjäpalkinnon olevan työntekijöiden ansiota, ja erityinen kiitos kuuluu myös yhtiökumppanille  Aleksi Suolahdelle .   Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus on monella alalla muodostunut haastavaksi, ja niin myös kylmälaite- ja lämpöpumppupuolelle keskittyvässä yrityksessä, joka pyrkii erikoistumaan enemmän myös teollisuuden isompiin jäähdytys- ja lämmitysratkaisuihin. – Kylmälaitealalla vaaditaan jokaiselta asentajalta henkilökohtaiset luvat ja koulutus on kohtalaisen raskas. Kylmäasentajat ovat aika pitkälle työllisettyjä, ja meidän tapa onkin aika pitkälle ollut se, että resurssien mukaan etsitään hyviä persoonia, jotka sopii porukkaan ja ryhdytään kouluttamaan heitä, joko oppisopimuksella tai jotakin muuta reittiä. Enertest tekee urakoita pääasiassa Turun talousalueella mutta säännöllisesti on viime vuosina ollut töitä myös pääkaupunkiseudulla. – Tarvittaessa lähdetään kauemmaskin. Kiinnostus isoihin urakoihin on, ja mitä haastavampia jäähdytyspuolen ratkaisuja tarvitaan, niin sitä suuremmalla mielenkiinnolla ollaan mukana.   Mynämäessä yrittäjänä toimimiseen Tatu Salminen on ollut tyytyväinen. – Täällä on hyvät verkostot ja paikkakunnalta löytyy laaja osaaminen. Siihen kun vielä saataisiin lisättyä vielä paremmin nuorten aloittavien yrittäjien tukeminen, niin se auttaisi koko kunnan tilanteeseen. Salminen muistuttaa, että aika moni lähtee liikkeelle yhden henkilön yrityksestä mutta mahdollisesti sitten jo muutaman vuoden päästä työllistää muitakin, ja vetää sitä kautta kuntaan uusia asukkaitakin. – Yrittämisen aloittamisen kynnys pitäisi saada pienemmäksi, ja nuorille yrittäjille antaa sekä kunnan että vanhempien yrittäjien puolelta kaikki mahdollinen tuki, Tatu Salminen toivoo.   Kuntapäättäjiä Tatu Salminen haluaa muistuttaa siitä, että Mynämäen tapainen laajan pinta-alan omaava maalaiskunta ei voi keskittää kaikkea yritys- ja opetustoimintaa vain keskustan alueelle. Nykypäivän tietoliikenneyhteydet ja työelämän monimuotoisuus mahdollistavat työskentelyn myös maaseudun rauhasta, niin työ- kuin opetusmielessä. Salminen toteaa, että kun kylien elinvoimaisuus kerran häviää, on sitä vaikea saada takaisin. – Eikö olisi järkevää pienellä riskilläkin kasvattaa ja asuttaa kuntaa kylien kautta, jolloin kunnan pinta-ala pystytään hyödyntämään paremmin? Itsekin olen yrittäjänä onnistunut kohtalaisesti täältä peltojen ja metsän keskeltä.