Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Taivassalossa mietitään valtuuston kokoa

Taivassalon kunta järjesti elokuussa valtuutetuille kyselyn, jossa tiedusteltiin mielipidettä tulevan valtuuston ja kunnanhallituksen jäsenmäärästä. Määräaikaan mennessä kyselyyn vastasi 15 valtuutettua. Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että valtuustossa voisi olla seuraavalla toimikaudella 15 jäsentä. Tällä hetkellä valtuustossa on 17 päättäjää. Kunnanhallituksen jäsenmäärä haluttiin pitää seitsemässä. Nykyisen kuntalain mukaan valtuuston on tehtävä päätös valtuutettujen lukumäärästä. Ellei erillistä päätöstä tehdä, kuntaan valitaan laissa säädetty vähimmäismäärä valtuutettuja. Jos kunnassa on alle 5 000 asukasta, valtuustoon on valittava vähintään 13 jäsentä. Kustavin valtuustossa on tällä toimikaudella 15 valtuutettua, Vehmaalla 21.