Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Nunnia ja konnia on U:gin teatterille iso ponnistus

Uudenkaupungin teatterissa parin viikon päästä ensi-iltansa saava Nunnia ja konnia on harrastajateatterille iso ponnistus. Teatterinjohtaja ja näytelmän ohjannut Jari Luolamaa sanoo, että kyseessä on suuritöinen produktio, jonka on toteuttanut vain yksi harrastajateatteri ennen Uuttakaupunkia. – Lohjalla tämä on esitetty ja he kyllä varoittelivat, Luolamaa sanoo. – Olen niin tyhmä, etten osaa pelätä etukäteen, Luolamaa nauraa. Nunnia ja konnia -esityksen musiikista vastaava Rauno Melos sanoo, että näin isoa musiikkiproduktiota Uudenkaupungin teatterissa ei ole ollut koskaan ennen. Esityksen musiikkia hän luonnehtii discon ja soulin välimaastoksi. – Tämä on myös monipuolinen kokonaisuus, kun on musiikkia, tanssia ja näyttelemistä, Melos sanoo. Väliaikoineen kaksi tuntia ja 20 minuuttia kestävästä musikaalista noin tunti on musiikkia. Rauno Melos kuitenkin korostaa, että musiikki kuuluu esityksessä oleellisena osana juoneen. Musikaalissa myös toteutetaan lavastusta ensimmäistä kertaa isossa mittakaavassa videoiden avulla. – Videoita on ollut ennenkin, mutta ei tässä mittakaavassa. Videosuunnittelusta on vastannut Meri-Tuulikki Salonen , Jari Luolamaa kertoo. Näytelmä on suunniteltu pyörivälle näyttämölle ja se tuo teatterille haastetta. Kohtauksia pitää miettiä uusiksi kun pyörivää näyttämöä ei ole. – Meitä on pieni porukka, mutta puuhaa ja mietittävää riittää kaikille. Näyttelijöitä Nunnia ja konnia -näytelmässä on kaikkiaan 14. Nunnia ja konnia -musikaali perustuu 90-luvulla tehtyyn samannimiseen elokuvaan ja siitä on tehty myös Broadway-musikaali. Pääosassa on kapakkalaulaja Deloris ( Sanna Koivunen ), joka joutuu murhan todistajaksi. Hän joutuu pakenemaan, kun todistaa miesystävänsä tehneen murhan. Hän päätyy nunnaluostariin ja laittaa siellä nunnakuoron sekaisin. – Sanna oli ehdoton valinta päärooliin, Luolamaa sanoo. Koivunen itse on näytelmästä innoissaan. – Tässä on ollut ihan erilaista haastetta kuin ennen on ollut. Esityksiä on yhteensä 16 ja ensi-ilta on 21.9. – Esitykset on oltava tiiviissä tahdissa, koska muuten näytelmä ei pysy muistissa, tämä on sen verran vaativa juttu, Luolamaa sanoo.